kallo
kallo
-
+luokka|fi|luu eläimen pään luinen kuori, joka suojaa muun muassa aivoja. Ihmisestä puhuttaessa usein muodossa pääkallo.
-
kuvaannollisesti|arkikieltä pää
Esimerkkejä kallo sanan käytöstä:
yhteys|arkikieltä Koira sai kuulan kalloonsa. – Koira tapettiin ampumalla.
Jätin koulun kesken, kun ei mennyt ollenkaan teoria kalloon.
Sanan alkuperä
skallo, germaaninen (saksa, gootti, langobardi, muinaisyläsaksa, ruotsi); sukulaissanat viro kolju, pohjoissaame gallu, ruotsi skalle. Englanniksi skull
Katso myös: kranio-, pääkoppa, pääluu, kallollinen, Warkanyn oireyhtymä
Käännökset
| englanti |
caput dome skull cranium |
| ranska | crâne (m) |
| saksa | Schädel (m), Kranium |
Slangisanakirja
-
pää / ymmärrys : Eiks sun kalloos mahu, et se on / et me ollaan bänks?
-
kallonkutistaja: psykiatri / terapeutti / yms : Ja mähän en kyl millekää kallonkutistajalle lähe!
Sanonnat
"Kun illalla pullo kallistuu niin aamulla kallo pullistuu."
"Vahinko ei tule kallo keulassa."
Läheisiä sanoja
kallistus, kallistuskulma, kallistuvakorinen, kallo, kallokuva, kallollinen