imperatiivi
imperatiivi
kielioppi tapaluokka, joka ilmaisee toiminnan käsketyksi, kehotetuksi tai toivotuksi. Sen tunnus suomessa vaihtelee persoonittain: Yksikön toinen on kirjoitusasultaan tunnukseton, mutta ääntöasussa esiintyy jäännöslopuke /ˣ/, monikon ensimmäisessä ja toisessa tunnus on -kaa tai -kää vokaalisoinnun mukaisesti, yksikön ja monikon kolmannessa tunnus taas on -ko tai -kö vokaalisoinnun mukaan.
filosofia imperatiivi
Esimerkkejä imperatiivi sanan käytöstä:
Unkarin kielessä on yksikön ensimmäisen persoonan 'imperatiivi'muoto, mutta suomessa sellaista ei ole.
”Kudo” on kutoa-verbin 'imperatiivin' yksikön toisen persoonan preesens.
Monet ujostelevat käyttää suomen kielen aktiivin monikon ensimmäisen persoonan 'imperatiivi'muotoa lähtekäämme ja korvaavat sen passiivimuodolla lähdetään.
Moduksen perfekti on yleinen runoteksteissä.
Liittyvät sanat: imperatiivimuoto
Mainittu sivuilla
imperatiivinen
optatiivi
käskytapa
modus
ei
Synonyymisanakirja: imperatiivi
imperatiivi
imperatiivimuoto, käskymuoto, käskytapa.
Riimisanakirja: imperatiivi
imperatiivi rimmaa näiden kanssa:
datiivi, sedatiivi, negatiivi, värinegatiivi, predikatiivi, indikatiivi, sikkatiivi, ablatiivi, elatiivi, allatiivi...
Käännökset: imperatiivi
imperatiivi englanniksi
imperative
puhekieltä imperative
Kommentit
Läheisiä sanoja
immyt
impata
impedanssi
imperatiivi
imperfekti
imperialismi