sekunti

Sekunti (tunnus s^[1]) on SI-järjestelmän mukainen ajan perusyksikkö. Se on alkujaan määritelty jakamalla vuorokausi 24 tuntiin, tunti 60 minuuttiin ja minuutti edelleen 60 sekuntiin. Sekunti on siis minuutin kuudeskymmenesosa. Täten sekunti on 1/86 400 vuorokautta. Minuutin jakaminen 60 sekuntiin perustuu sumerilaisten keksimään ja babylonialaisten käyttämään seksagesimaalijärjestelmään (60-järjestelmään).

Edellä mainitulla vuorokaudella tarkoitettiin aurinkovuorokautta, joka saadaan mittaamalla aika Maan pyörähtäessään Aurinkoon nähden yhden kierroksen. Koska vuorokauden mittaaminen Aurinkoa vasten tuottaa Maan kiertoradan eri kohdissa erilaisen tuloksen, sovittiin vertailukohdaksi vuoden Aurinkovuorokausien keskiarvo. Tämä keskiaurinkovuorokausi on noin 86 400 sekuntia ja vuosi 365,2422 keskiaurinkovuorokautta.^[2]

Maapallon pyörimisliikkeen nopeus ei kuitenkaan ole aivan tarkkaan vakio. Tämän vuoksi, ja koska Maan kiertoliike Auringon ympäri on huomattavasti tasaisempaa, sekunti määriteltiin vuonna 1960 uudestaan siten, että se oli 1/31 556 925,9747 trooppisen vuotta sellaisena kuin se oli vuoden 1900 alkuhetkellä efemeridiaikaa. Sekunnin pituus ei tällöin muuttunut, mutta se tuli määritellyksi entistä tarkemmin. Vuoden pituus oli siten 365 vuorokautta 5 tuntia ja 48 minuuttia 45,9747 sekuntia.^[3][2]

Vuonna 1967 sekunti määriteltiin jälleen uudestaan atomikellon avulla. Nykyisen määritelmän mukaan sekunti on 9 192 631 770 kertaa sellaisen säteilyn jaksonaika, joka vastaa cesium-133-atomin siirtymää perustilan ylihienorakenteen kahden energiatason välillä.^[3][4][5]

Jotta nykyiseen määritelmään perustuva koordinoitu yleisaika (UTC) pysyisi käytännöllisesti katsoen yhdenmukaisena UT1-ajan kanssa, lisätään kellonaikaan karkaussekunti vuoden vaihteessa tai kesäkuun lopussa silloin, kun niiden ero lähestyy täyttä sekuntia.^[6]

Aiheesta muualla

• Optinen atomikello voi muuttaa sekunnin määritelmää

Lähteet

• Oja, Heikki: Aikakirja 2007. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.7.2010).
• Suomen Standardoimisliitto: SI-opas (myös painettuna, ISBN 952-5420-93-0) (PDF) (sivu 3) SFS-oppaat. 4.11.2002. Suomen Standardoimisliitto. Viitattu 18.2.2013.

Viitteet