kveeni
kveeni | |
---|---|
Oma nimi | kvääni |
Muu nimi | kainu |
Tiedot | |
Alue | Norja |
Virallinen kieli | Porsanki |
Puhujia | 5 000 |
Kirjaimisto | latinalainen |
Kielenhuolto | Kainun instituutti |
Kielitieteellinen luokitus | |
Kielikunta | uralilaiset kielet |
Kieliryhmä | suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet suomalais-saamelaiset kielet itämerensuomalaiset kielet suomen kieli |
ISO 639-3 | fkv |
Kveenin kieli (kveeniksi kväänin kieli), myös kainun kieli on yksi Norjan virallisista vähemmistökielistä.[1] Sitä puhutaan Ruijan ja Tromssan lääneissä. Kveenin puhujia oli noin 5 000 henkilöä vuonna 1998.[2]. Kveenin asema itsenäisenä kielenä on kiistanalainen ja kielitieteellisesti se muodostuukin suomen kielen peräpohjalaisiin murteisiin lukeutuvista Ruijan murteista.[3]
Norjan ja pohjoissaamen kielet ovat vaikuttaneet sanastollisesti, esimerkiksi "tyskäläinen" tarkoittaa norjan tavoin saksalaista. Suomen yleiskieltä hallitseva ymmärtää kuitenkin Ruijan murteita.
Sisällysluettelo
Historia
Suomen kieltä arvostettiin Pohjois-Norjassa vielä 1800-luvun alussa. Alueella vallitsi luonnollinen kolmikielisyys norjan, suomen ja pohjoissaamen välillä ja kieltä vaihdettiin sen mukaan millä kysyttiin. Se, että norjalaiset, suomalaiset ja saamelaiset harjoittivat eri alojen elinkeinoja, mahdollisti kullekin kielelle oman erikoisalueensa. Kalastuksesta puhuttiin norjaksi, maanviljelystä suomeksi ja poronhoidosta pohjoissaameksi. Norjan kirkko ja koulu järjestivät suomen- ja pohjoissaamenkielistä opetusta lapsille. Tromssan seminaarissa suomen ja pohjoissaamen kielet olivat oppiaineina.
Suomen kielen opetus sekä puhuminen kiellettiin koulujen asuntoloissa ja välitunneilla 1800-luvun lopulla. Myös kielen käytöstä rangaistiin oppilaita. Opetuskielto oli voimassa vuoteen 1940, vaikka joissakin kouluissa suomea käytettiinkin apukielenä vuoteen 1936. Kielen ja kveenien aseman jyrkkä heikkeneminen johtui 1800-luvun lopun äärikansallisuuden ja sosiaalidarvinismin vaikutteista sekä Suomen itsenäistymisen alkuvuosikymmenien Suur-Suomi -aatteen aiheuttamasta suomalaisesta vaarasta Norjassa.
Omakielisen opetuksen puute ja yhteiskunnalliset muutokset aiheuttivat sen, että kveenien puhuma kieli alkoi eriytyä, "jäädä jälkeen" Suomessa puhutusta. Yhteiskunnan erikoisalojen sanasto siirtyi norjan kielestä. Koska omakielistä opetusta ei saatu, kirjoitus- ja lukutaito kehittyivät norjaksi. Vapaaehtoisena kielenä suomea oli mahdollisuus opettaa vuodesta 1969. Suomen kielen opetus aloitettiin uudelleen Tromssan yliopistossa ja Ruijan korkeakoulussa 1977.
Norjalaisen tutkijan Terje Aronsenin mukaan kveenien puhuma kieli ei ollut suomea ja hän antoi sille nimen kveeni. Opetuskieleksi suomen rinnalle kveeni otettiin Porsangin Pyssyjoella 1983. Asiaan kohdistui tuolloin luja vastustus, koska monien mielestä kveeni oli haukkumasana. Ajan kuluessa nimitys kuitenkin vakiintui käyttöön. Teoriat kveenien ja historiallisten kainulaisten välisistä yhteyksistä ovat johtaneet myös kainu-nimen käyttöönottoon. Tätä nimeä käyttää muun muassa Ruijan Kaiku -lehti.[4]. Toisaalta kveeni on hyväksytty viralliseksi nimeksi kansainväliseen tiedesanastoon. [5]
Kveeni sai virallisen vähemmistökielen aseman 2005 ja se mahdollisti kveenin opiskelun Tromssan yliopistossa vuoden 2006 alusta.
Nykytilanne
Tromssan yliopiston kveenin opetus jakaantuu kveenin kieleen ja kveenien kulttuurihistoriaan. Tavoitteena on myös luoda kveenille oma kirjakieli ja elvyttää puhuttua kieltä sekä tehdä yhteistyötä Ruotsin meänkielisten kanssa.
Ruijan Kveeniliiton (per. 1987) tavoitteena on kveenien kielen ja kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen.
Kveenin kielen ja kulttuurin kansallisena keskuksena on Kainun instituutti, joka avattiin Pyssyjoella 2007. Instituutin työtehtäviin kuuluvat kveenin kieliraadin hallinnointi sekä kielestä ja kulttuurista tiedottaminen. Keskeisinä päämäärinä on kehittää, dokumentoida ja tehdä tunnetuksi kveenin kieltä ja kulttuuria sekä edistää kielen käyttöä yhteiskunnassa.
Murteet
Murrealueita on kaksi: Itä-Ruijan murteet ja Länsi-Ruijan murteet, jälkimmäisten aluetta on myös Tromssan fylken pohjoisosa. Alueiden erojen taustalla on eri aikoihin tapahtunut muutto Ruijaan ja yhteydet Suomen alueelle. Länsi-Ruijassa, jonne ensimmäiset suomenkieliset asukkaat saapuivat jo keskiajalla, kielen kehitys suomesta omaksi kielekseen oli paljon pidemmällä kuin Itä-Ruijassa, jonne muutti ihmisiä Suomen alueelta huomattavasti myöhemmin. Itä-Ruijan kveeneillä on ollut tiiviimmät yhteydet Suomeen kuin lännessä. Idässä useimmat mieltävät kielensä suomeksi eivätkä kveeniksi.
Näyte kveeninkielestä
kveeni[6]
Kvääninkieli oon se kieli mitä kväänit |
suomen yleiskieli
Kveenin kieli on se kieli, jota kveenit |
Lähteet
- ↑ The Kven/Finnish language European charter for regional or minority languages, Kulturdepartementet (englanniksi)
- ↑ Finnish, Kven Browse by Language Names, Ethnologue: Languages of the World (englanniksi)
- ↑ Ruijan murteet Peräpohjalaiset murteet, Suomen murrealueet, Suomen murteet, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Joensuun yliopisto (2006)
- ↑ Pääkirjotuksia • Ledere 1- 2006, Ruijan Kaiku
- ↑ Kvänland Dokument, Suonttavaara lappby (ruotsiksi)
- ↑ Terje Aronsen: Miksi kvääninkieli kirjakielenä? Ruijan Kaiku 1/2004
Aiheesta muualla
|
Tämä artikkeli on Wikipediasta, johtavasta käyttäjien tuottamasta tietosanakirjasta. Sen sisältöä ei välttämättä ole tarkistettu ammattitoimittajilla (katso täysi vastuuvapauslauseke)
Wikipedia - Lahjoita Wikimedialle
Etsi toista sanaa