yleisradio

Liittyvät sanat: yleisradioasema, yleisradiotoiminta, yleisradioyhtiö.

Tämä artikkeli kertoo Yleisradio Oy:stä. Yleisradiotoiminnasta on erillinen artikkeli.
Yleisradio Oy
Tunnuslause Sinun tarinasi
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 9. syyskuuta 1926
Toimitusjohtaja Lauri Kivinen
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toimiala viestintä
Liikevaihto 422,7 milj. (2012)[1]
Liikevoitto 2,8 milj. € (2012)[1]
Tilikauden tulos 3,7 milj. € (2012)[1]
Henkilökuntaa 3 103 (vakituiset), 409 (määräaikaiset) (2012)[1]
Omistaja Suomen valtio (99,98 %)
Kotisivu www.yle.fi

Yleisradio Oy (ruots. Rundradion Ab, lyhyesti Yle) on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö.[2] 99,98 % Ylestä on valtion omistuksessa, muita osakkeenomistajia ovat muun muassa eräät media-alan yritykset. Ylen rahoitus muodostuu vuodesta 2013 alkaen Yle-veron tuotoista.[3]

Ylellä on neljä televisiokanavaa ja neljä HD-kanavaa, kuusi radiokanavaa, teksti-TV, mobiilipalvelut ja internetpalvelut yle.fi-sivustolla.[3] Ylen suurimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingin Pasilassa ja Mediapoliksessa Tampereen Ristimäessä. Pienempiä tuotantoyksiköitä yhtiöllä on ympäri maata.

Ylen historiaa

Yleisradion Pasilan-toimipiste, Iso Paja. Taustalla 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni.
Yleisradion Radiotalo Helsingin Pasilassa. Rakennuskompleksin suunnitteli arkkitehti Kurt Simberg.
Ylen televisiolähetysten valvomo.
Ylen uutisstudio vuosina 2007-2013

Ylen alkutaival

O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradio -yhtiön perustava kokous pidettiin Helsingissä 29. toukokuuta 1926.[4] Samana vuonna 9. syyskuuta yhtiö lähetti ensimmäisen radio-ohjelmansa Unioninkatu 20:ssä sijainneesta studiosta Suomen Radioyhdistykseltä hankituilla laitteistoilla, ja tätä päivää pidetään Ylen syntymäpäivänä, vaikka vasta vuonna 1928 Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa.[4] Tämän jälkeen maanlaajuista verkkoa kehitettiin ja tultaessa 1930-luvulle Yleä pystyi kuuntelemaan jo 100 000 suomalaista kotia. Vuonna 1934 Ylen toiminta siirtyi Suomen valtiolle. Uuden yhtiön nimeksi tuli ensin Oy Suomen Yleisradio Ab ja vuodesta 1944 Oy Yleisradio Ab.

Sodan aikana Yleisradio jatkoi toimintaansa ja keskittyi erityisesti kotirintaman mielialan ylläpitoon. Se teki lähetyksiä myös rintamilta ja avusti maanpuolustusta muun muassa mahdollistamalla ohjeiden lähettämisen kaukopartioille suositun lastenohjelman, Markus-sedän lastentunnin, terveisiin kätkettynä. Talvisodan aikana Lahden radioasema kärsi vaurioita pommituksissa. Sodan jälkeen Yleisradio kielsi useiden neuvostovastaisina pidettyjen levyjen soittamisen.

ULA-lähetykset

Ultralyhyiden aaltojen lähetykset alkoivat Suomessa melko pian Saksan jälkeen 1950-luvun alussa ja laajenivat nopeasti 1950-luvun lopulle tultaessa.

1960-luvun alussa radion ULA-verkko peitti maan Lappia lukuun ottamatta. Koko maa oli ULA-verkon piirissä vuonna 1965[5] ja samalla rakennettiin toista ULA-verkkoa. Vuonna 1965 myös Lapissa alkoi toimia rinnakkainen ULA-verkko. Etelä- ja länsirannikolle oli valmistunut ruotsinkielisille ohjelmalle oma verkkonsa. Tämän jälkeen koko maassa kuului pääosin omaa ohjelmaa lähettävät Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma, sekä rannikoilla ruotsinkielinen ohjelma. Sävelradio-lähetysten aloitus vuonna 1963 lisäsi ohjelman määrää tuntuvasti. Stereofoniset lähetykset alkoivat vuonna 1967. Järjestely valtakunnallisten kanavien osalta säilyi tällaisena vuoteen 1985 asti, jolloin kaksi suomenkielistä kanavaa eriytettiin täysin toisistaan. Jonkin verran lähetettiin myös maakunnallisia ohjelmia, mutta varsinaisesti paikalliset ohjelmat aloitettiin vuonna 1975, kun paikallisohjelma Ylen aikainen ja vastaava ruotsinkielinen Radio Mellannyland aloittivat pääkaupunkiseudulla.

Televisiolähetysten synty

24. toukokuuta 1955 Teknillisen korkeakoulun (TKK) Radioinsinööriseuran Televisiokerho toteutti ensimmäisen langattoman suomalaisen TV-lähetyksen TKK:n sähkölaboratoriosta Helsingin Albertinkadulta. Lähetystä vastaanotettiin eri puolille pääkaupunkiseutua sijoitetuilla 13 vastaanottimella.[6] TV-lähetysten alkaessa Ylen ulkopuolella Yle oli juuri laittanut pystyyn ultralyhyiden aaltojen (ULA) radiotoiminnan Suomessa, jolloin yhtiön rahoitus ja kiinnostus oli keskittynyt vain radioon. Vuonna 1957 Yle kuitenkin aloitti ensimmäiset testilähetykset ja vakinaiset televisiolähetykset alkoivat 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio.[7] Vuonna 1959 rakennettiin linkkiyhteys Ruotsiin, minkä kautta saatiin yhteydet myös Eurovisioon. Vuonna 1961 rakennettiin linkkiyhteys Porkkalanniemelle, jolloin saatiin yhteys Intervisioon.

Yleisradion uutistoiminnan alkutahteja todistettiin ensimmäisten televisiouutisten myötä syyskuun 1. päivänä 1959, jolloin ruudussa nähtiin viiden minuutin mittainen Suomen Tietotoimiston (STT) sähkelähetys. Tuolloin televisio oli pikemmin erikoisuus kuin todellinen joukkotiedotusväline. Televisiouutisten aloittaessa oli televisiolupia Suomessa vasta vajaat 30 000, eikä televisio näkynyt lainkaan Pohjois- tai Itä-Suomessa.[8]

Television suosio maassa kasvoi nopeasti ja vuonna 1964 Yle osti ja sulautti itseensä Tesvision ja tamperelaisen Tamvision. Aluksi keskusteltiin toisen kanavan lopettamisestakin, mutta lopulta päädyttiin kahteen kanavaan, jotka saivat nimekseen TV-ohjelma 1 ja TV-ohjelma 2. Vuonna 1969 Yleisradio aloitti tv-ohjelmien lähettämisen värillisinä, mutta tekniikan kalleuden vuoksi käytännössä kaikki ohjelmat näkyivät värillisinä vasta 1970-luvun lopulla. Vuosikymmentä leimasi myös politisoituminen. Jo aiemmin Yleisradio oli kieltänyt tiettyjen äänilevyjen soittoa, mutta 1950-luvulla levy joutui soittokieltoon lähinnä teknisistä syistä kuten epäpuhtaan äänen vuoksi. 1960-luvulla tilanne muuttui, ja levyjä joutui soittokieltoon myös moraalisista ja poliittisista syistä. Syitä saattoivat olla esimerkiksi kaksimielisyydet, uskonnollisten tunteiden loukkaaminen, päihteiden ihannointi, vammaisten pilkkaaminen ja kansallislaulujen väärinkäyttö. Vuosikymmenen puolivälissä joutuivat soittokieltoon mm. useat Irwin Goodmanin ja Juha ”Watt” Vainion levyt. Speden ja Simon Keltainen jäänsärkijä oli soittokiellossa jäänmurtajalakkojen aikana kohdan ”Värssy Wällärille, pojat!” ansiosta. Varsinaisista soittokielloista luovuttiin vuonna 1972; tiettävästi viimeinen varsinaisella kieltolistalla ollut levy oli Serge Gainsbourgin ja Jane Birkinin duetto Je t’aime – moi non plus. Eräitä levyjä saatettiin silti edelleen ”jäädyttää”, mikä merkitsi että niiden käyttö oli sallittu ainoastaan erityisestä syystä ja vakavassa asiayhteydessä: esimerkiksi Tuomari Nurmion kappale Kurja matkamies maan oli vuonna 1979 tällä tavoin jäädytetty, ja sen soittaminen kevyessä äänilevykonsertissa aiheutti julkista närkästystä. Nykyisin vastuu levyjen soittamisesta on päälliköillä ja toimittajilla.[9]

Ylellä oli monopoli radiokanavissa vuoteen 1985 asti, jolloin paikallisradiokanaville alettiin myöntää lupia.[10] Monopoli purettiin vasta vuonna 1995, jolloin muut maanlaajuiset radioasemat sallittiin.lähde?

Ulkomaanlähetykset

Ulkomaille suunnatut lähetykset ovat Ylellä oma erityistoimintonsa. Lähetykset lyhyillä aalloilla muualle Eurooppaan ja toisiin maanosiin alkoivat pienellä teholla 1938 ja laajemmin uuden lähettimen valmistuttua Poriin vuonna 1948. Sotavuosina lähetettiin suomen ja ruotsin ohella etenkin venäjäksi, jatkosodan aikana viidellä muullakin kielellä. Sodan jälkeen jäivät käyttöön kotimaisten kielten ohella englanti ja ranska.

Lyhytaaltolähetysten asema Yleisradiossa vaihteli ja etenkin vuodet 1958–1967 olivat alennustilan aikaa. Toiminta alkoi elpyä 1970-luvun alussa ja vuonna 1987 aloitti uusi valtion tuella rakennettu ulkomaanlähetysasema Porissa. Tätä ennen ohjelmistoon oli palautettu englannin oheen ranska ja saksa. Venäjä aloitettiin uudelleen syksyllä 1990.

Ulkomaanlähetyksistä käytettiin 1970-luvulta nimitystä Radio Finland, joka sittemmin rekisteröitiin yhtiön aputoiminimeksi. Helsingissä aloitti 1978 Radio Finlandin vieraskielisiä ohjelmia välittänyt ULA-taajuus. Vuonna 1991 sillä alettiin releoida myös ulkomaisten yleisradioyhtiöiden ohjelmia eri kielillä. Aseman nimeksi tuli YLE Capital FM ja vuonna 2005 nimeksi muutettiin YLE Mondo. Vuonna 1993 Radio Finlandin puitteissa aloitettiin radion jakelu satelliittiteitse, aluksi yhteistyössä Deutsche Wellen kanssa. Vuoteen 1997 mennessä satelliittijakelu kattoi koko maapallon Etelä-Amerikkaa ja joitakin Atlantin ja Tyynenmeren osia lukuun ottamatta.

Kotimaankielinen ulkomaanlähetystoiminta laajeni 1990-luvulla. Yleisradio markkinoi sitä aktiivisesti edullisena tapana saada uutisia Suomesta. Vuonna 2002 Yleisradio päätti lopettaa vieraskieliset lähetykset venäjää lukuun ottamatta. Koko lyhytaaltotoiminta lopetettiin vuoden 2006 päättyessä. Ulkomaanlähetysten keski- ja lyhytaaltojakelu päättyi vuonna 2007 Helsingin keskiaaltolähetintä lukuun ottamatta.[11][12] Radion jakelu satelliiteilla Euroopan ulkopuolelle lopetettiin vuoden 2012 alussa, jolloin Yle poistui satelliiteista AsiaSat2 ja Intelsat Americas. Myös Euroopassa radion saatavuutta satelliiteista supistettiin ja jakelutieksi jäi vain radiopalvelu TV Finlandia lähettävän Thor 5:n yhteydessä.[13]

Vuosituhannen taite

Vuonna 1994 voimaan astuneen lain mukaan yhtiön nimi muutettiin Yleisradio Oy:ksi, ruotsiksi Rundradion Ab. Edellisen vuoden alussa tehty television kanavauudistus oli siirtänyt kaupallisen ohjelmiston omalle kanavalleen ja jättänyt TV1:n ja TV2:n pelkästään Ylen käyttöön. Digitalisoitumisen myötä Yle perusti useita uusia tv-ja radiokanavia. Suomen ensimmäinen digitaalinen radiokanava YLE Peili aloitti toimintansa vuonna 1998. Seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat Ylen Klassinen ja Radio Aino. Kanavauudistuksen jälkeen vuonna 2003 radiokanavat olivat YLE Radio 1, YleX, YLE Radio Suomi ja YleQ. YleQ lakkautettiin vuonna 2006 ja sen tilalle tuli Yle Puhe. Yleisradion nykyiset digitaaliset televisiokanavat ovat 4. elokuuta 2008 alkaen Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem. Entisiä kanavia ovat YLE24, YLE Extra ja YLE TV1+. YLE TV1+ -kanava lähetti Yle TV1:n ohjelmaa vanhalla tekstitystekniikalla eli kuvaan poltetulla tekstityksellä, mutta nämä lähetykset lopetettiin 4. elokuuta 2008. 1. elokuuta 2005 alkoi myös Ylen tv-kanavien satelliittijakelu yhteistyössä Canal Digitalin ja Viasatin kanssa. Ulkomaille suunnattu television satelliittijakelu koostekanava TV Finland oli alkanut toimia Euroopassa 1998.

Kotisivunsa Yleisradio avasi muiden valtamedioiden tapaan 1990-luvun puolivälissä. Todellinen sisältöjen vieminen verkkoon on alkanut 2000-luvulla. Yle Elävä arkisto avautui syyskuussa 2006. Yle Areena avautui kesällä 2007 ja toi nettiin tv- ja radio-ohjelmia myöhemmin katsottavaksi. Yleisradion kaikki televisiokanavat, TV1, TV2, Teema sekä Fem, ovat olleet katseltavissa suorana Yle Areenassa 22. huhtikuuta 2013 alkaen. Tekijänoikeudellisista syistä kanavien verkkojakelu rajoittuu ainoastaan Suomen alueelle.[14] Yhtiön kaikkien radiokanavien kuuntelu Yle Areenan kautta oli mahdollista jo aiemmin.[15]

Vuonna 2007 Yle perusti oman uutistoimiston, Yle Uutiset, jolloin luopui STT:n palveluista.[8] Yle Uutiset muodostettiin vanhasta YLE24-yksiköstä.

Ylen kanavat ja palvelut

Yleisradio Oy tarjoaa digitaalisesti maanpäällisessä verkossa sekä alueellisia että valtakunnallisia julkisen palvelun televisio- ja radiokanavia. Maanpäällisen verkon omistaa Ylen entinen tytäryhtiö Digita Oy.

Televisio

Radio

Lisäksi radion puolella toimivat:

Palvelut

Entiset radiokanavat

  • 1963–1985 Yleisohjelma, Rinnakkaisohjelma
  • 1963–1990 ruotsinkielinen ohjelma/verkko[5]
  • 1939–2006 lyhytaaltolähetykset, vuodesta 1972 Radio Finland
  • 1985–1990 1-verkko (Yleisohjelman jatkaja), 2-verkko (Rinnakkaisohjelman jatkaja)
  • 1990–1997 Riksradion, Regionalradion (ruotsinkielisen verkon jatkajat)[16]
  • 1990–2003 Radiomafia (2-verkon jatkaja nuorten aikuisten populaarikulttuurin osalta)
  • 1997–2005 FSR Mixkanalen
  • 1999–2003 Radio Aino
  • 1999–2006 FSR+
  • 2003–2006 YleQ

Entiset televisiokanavat

Entiset palvelut

  • A-tuubi
  • Kulttuurikunto
  • Yle Lapset (sulautui muihin palveluihin, esim. Yle Areenaan)
  • Olotila
  • Aivonarikka
  • YLE Arkki
  • Tehosto
  • Supertekstitelevisio (lakkautettiin teknisen vian katkaistua lähetyksen)

Kritiikki ja keskustelu

Yksityinen media on arvostellut voimakkaasti Ylen toimenkuvan laajentumista ja sen ilmaiseksi jakamia sisältöjä. Huhtikuussa 2009 Viestinnän Keskusliitto ja Sanomalehtien liitto olivat Ylen tietojen mukaan lähettäneet jäsenilleen paimenkirjeen, jolla oli tarkoitus yhtenäistää kaupallisen median suhtautumista Yleen. Paimenkirjeen mukaan Yle vääristää mediakilpailua ja uhkaa maakunta- ja paikallislehtien sekä Suomen tietotoimiston asemaa. Kaupalliset toimijat pyrkivät vaikuttamaan kansanedustajiin, Ylen johtoon, media-alan avainhenkilöihin, suureen yleisöön ja julkiseen mielipiteeseen.[17] Suomen tietotoimisto tuki Euroopan komissiolle kyselyn, voiko Yle jakaa ilmaiseksi uutisia julkaistavaksi esim. kauppakeskuksissa ja lentoasemilla näyttötauluilla.[18] Kilpailijoiden kritiikin kohteeksi nousi myös Lintilän työryhmän ehdottama mediamaksu, joka korvaisi televisiomaksun.[19][20]

Syyskuussa 2009 Iltalehti moitti että Yleisradio kuluttaa ”surutta rahaa Tangomarkkinoihin, saippuasarjaan ja jättimäiseen henkilökuntaan. – – Ylen henkilökuntamäärä on Suomen oloihin suhteutettuna suorastaan jättimäinen. – – Peräti 15 prosenttia tv-kanavien kustannuksista palaa ruotsinkieliseen Yle Fem -kanavaan, vaikka sen katsojaluvut rämpivät pohjalukemissa. – – Ylen miljoonia palaa lähivuosina roppakaupalla myös surullisenkuuluisaan Musiikkitaloon.”[21]

Yle Uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen arveli lokakuussa 2009, että Yle-keskustelun ylilyönnit johtuvat internetin synnyttämästä lehdistön liiketoimintakriisistä. Jääskeläisen mielestä lehtiyhtiöt eivät enää saa verkkopalveluitaan kannattavasti maksullisiksi, vaikka Yle lakkaisi olemasta. Ylen rahoitusta Jääskeläinen puolusti muistuttamalla lehdistön tilausmaksujen nollaverokannasta arvonlisäverotuksessa. Vaikka tilausmaksut ovat verottomia, lehdet saavat valtiolta palautuksina ostojensa arvonlisäverot.[22]

Jörn Donner kritisoi Suomen kuvalehden kolumnissaan Ylessä on tarpeellista kaikki paitsi FST vuonna 2012 että Yleisradion säästökuurit ovat kohdistuneet aina vääriin kohteisiin eikä oikeisiin. Donnerin mukaan Ylen säätökuurit ovat kohdistuneet pääasiassa ihmisiin eikä yhtiön rakenteisiin kuten esim. Tampereen Ristimäessä sijaitsevan Yleisradion studion ylläpitoon joka on vain Donnerin mukaan aluepoliittinen symboli.[23]

Median riippumattomuus

Ex-päätoimittaja Jaakko Tapanisen selvityksen mukaan nykykehitys voi johtaa Ylen ylivertaiseen hallintaan, jolloin vallassa oleva poliittinen ryhmittymä voisi estää oppositiota saamasta ääntään kuuluviin. Vastaavasti Puolassa tuore konservatiivihallitus vaihtoi Puolan yleisradion johdon.[24]

Marraskuussa 2016 nousi kohu, kun Ylen johto, eli käytännössä päätoimittaja Atte Jääskeläinen, päätti rajoittaa uutisointia ja ohjelmia, joita toimittajat tekivät koskien pääministeri Juha Sipilän mahdollista esteellisyyttä Terrafame-rahoituspäätöksessä sekä Sipilän tuohtunutta reagointia kriittiseen journalismiin. Ylen Pressiklubi-ohjelman juontaja Ruben Stiller sai varoituksen, koska aikoi käsitellä asiaa ohjelmassaan.[25] Jääskeläisen mukaan asiaa oli käsitelty aivan tarpeettoman laajasti sen mittasuhteisiin nähden[26]. Ylen politiikan toimituksen entisen päällikön Pekka Ervastin mukaan Ylessä on erityisesti Sipilän hallituskaudella sensuroitu juttuja, ja toimittajille on annettu varoituksia[27].

Yle-vero ja resurssit verrattuna muihin medioihin

Keskisuomalaisen mukaan Yle-veron korkea taso on valtiollisen tiedotuksen voitto vapaasta lehdistöstä ja Yle on poliitikkojen tiedotusväline, joka palkitsee näitä runsaalla näkyvyydellä symbioottisesti. Osa rahoista pitäisi Ylen sijaan käyttää sanomalehtien kuljetustukiin.[28][29]

Kalevan mukaan ministeriön asettaman kansanedustajatyöryhmän[30] linjaus (2016) vahvistaa (kansanedustaja)hallintoneuvoston otetta ja säilyttää Ylen puolen miljardin euron tuki muiden viestinten rahoituksen supistuessa tarkoittaa, että poliitikot ottaisivat Ylen entistä tiukempaan otteeseen.[31][29]

Viestintäministerin työryhmän mukaan Ylen pyrkimys markkinajohtajuuteen ja maksimaaliseen yleisöön vaikeuttaa suuresti muun median toimintaa.[24]

Vuonna 2015 Sanoma Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin arvosteli Yle-veroa: hänestä vanha televisiomaksumalli oli reilumpi, koska siinä käyttäjät maksoivat.[32]

FST ja kieliriita

Samassa Suomen Kuvalehden kolumnissa vuodelta 2012 Jörn Donnerin kritiikki kohdistui myös ruotsinkieliseen FST:hen, jonka osuus Ylen televisiokokonaiskustannuksista on 16 prosenttia, mutta sen katsojaosuus on vain 1,6 prosenttia. [23]

Ruotsinkielisten televisio-ohjelmien esittämisessä Donner kiinnitti siihen, että suurin osa niistä tulee suoraan Ruotsin televisiosta, jonka ohjelmia Yleisradio näyttää FST:n kautta. [23]

Donnerin mukaan itsenäisen ruotsinkielisen televisiokanavan Yle Femin rakentaminen oli haaskaamista, sillä todellisuudessa ruotsinkieliset katsojat, lähinnä Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, katsovat jotakin aivan muuta kuin FST:n ohjelmia. Tämänkin osoituksen perusteella, Donnerin mukaan, FST voidaan ihan hyvin itsenäisenä kanavana lopettaa kokonaan. [23]

Kaupallinen MTV3 on myös tuominnut yksityisen rahan käytön Ylen ohjelmien rahoitukseen. Arvostelu koski ruotsinkielisten säätiöiden varojen käyttöä Yle Femin aamuohjelman rahoitukseen. MTV3:n toimitusjohtajan mukaan Ylen pitää olla verovaroin rahoitettu, eikä se saa haalia yksityistä rahaa toimintaansa.[33]

Yhteistyö Niklas Herlinin Uuden Suomen kanssa

Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen närkästyi loppuvuodesta 2009 Yle Puheen ja Niklas Herlinin uusisuomi.fi-verkkolehden välisestä yhteistyöstä kolumnien toimittamisessa. Toimitusjohtaja Mikael Jungner vastasi siihen että Yle tekee kaupallista yhteistyötä myös Sanoma Oyj:n Startelin kanssa ja riippumattomat yhtiöt tuottavat viidenneksen televisio-ohjelmista.[34]

Slovenia ja Patrian kaupat

Slovenian vaalit hävinnyt pääministeri Janez Janša teki Yleisradiosta tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle.milloin? Yleisradion MOT-ohjelmassa annettiin kantajan mukaan kevein perustein ymmärtää, että Slovenian pääministeri olisi saanut lahjuksia Patria AMV -kaupoissa.[35] Myöhemmin, kesäkuussa 2013, Janša tuomittiin Sloveniassa vankilaan Patria-kauppoihin liittyvistä lahjuksista.[36]

Suunnitelmat Radiotalon suurtuotantosiiven purkamisesta

Radiotalon suurtuotantosiipi on suunniteltu äänituotantoa varten. Siellä sijaitsevat mm. Suomen suurimmat musiikkistudiot sekä maan ainoat kuunnelmastudiot.

Helmikuussa 2015 julkisuuteen tuli tieto, että Yleisradion johto suunnittelee Pasilan Radiotalossa sijaitsevien Suomen suurimpien ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden musiikkistudioiden sekä maan ainoiden kuunnelmastudioiden purkamista.[37] Tieto on herättänyt huolta ja kritiikkiä erityisesti kulttuurialalla. [38] Yleisradion johtoa on syytetty asiantuntemuksen puutteesta, sekä siitä, että musiikki- ja äänialan ammattilaisia ei asiassa ole kuultu riittävästi.[39] Yleisradio on tiedottanut rakentavansa uuden kuunnelmastudion vanhaan televisiostudioon.[40] Kuunnelmatuotannolle tarkoitetut studiotilat vähenisivät merkittävästi ja Näyttelijäliitto on ilmaissut huolensa Yleisradion hallitukselle ja hallintoneuvostolle osoittamassaan kannanotossa.[41] Sen sijaan tietoa uusista musiikkistudioista ei ole. Populaarimusiikkia on kaavailtu tehtäväksi vanhassa TV-studiossa ulkotuotantoauton kanssa. Klassisen ja taidemusiikin tuotantotiloiksi on oikean studion asemesta ehdoteltu joitakin kirkkoja sekä konsertti- ja harjoitussaleja ympäri pääkaupunkiseutua.[42]

Yhtiötunnukset

Yhtiön ensimmäisenä logona (vuodesta 1940) oli Ami Hauhion suunnittelema ympyrä, jonka sisässä oli kaksi kuusta, radiomasto ja radioaaltoja kuvaava aaltoviiva sekä sana Radio. Logoa kutsuttiin ”Sananjalan kuuseksi”.[43][44]Vaikka Ylellä oli televisiotoimintaa jo 1950-luvulta, logossa oli maininta vain radiosta, mutta vuonna 1965 logoon lisättiin sen ajan television kuvaputkiruudun ääriviivat.[44]

Vuonna 1990 Yle otti käyttöön Herbie Kastemaan suunnitteleman tunnuksen, ”Renkaat”, jotka eri värisinä muodostivat sisäänsä ympyrän tai pallon, jonka alapuolella oli teksti YLE.[43][44] Tunnuksen pohjana Kastemaa käytti vuoden 1965 tunnusta.

Ylen logoksi tuli Markkinointi Viherjuuri -yhtiön suunnittelema ”Tolppa, YLE, tolppa” vuonna 1999.[43][44]

Ylen uudeksi logoksi tuli 5. maaliskuuta 2012 Yleisradion graafikkotiimin suunnittelema ”Laatuleima”. [45] Ylen uuden fontin suunnitteli Saku Heinänen.

Aikamerkki

Alusta lähtien Yleisradio on lähettänyt myös aika­merkkejä. Aluksi aika­merkki annettiin triangelilla, vuodesta 1934 lähtien gongilla. Kesästä 1963 lähtien se koostui kuudesta piippauksesta ja gongin äänestä. Myöhemmin otettiin käyttöön viidestä lyhyestä ja yhdestä pitkästä piippauksesta koostunut aika­merkki, joka on edelleen käytössä.[46]

Yleisradion alku­aikoina aika­merkki annettiin vain kaksi kertaa päivässä, myöhemmin aina ennen radiouutisia. Vuonna 1978 se alettiin antaa joka tasa­tunti sekä lisäksi uutisten edellä klo 11.30, 12.30, 17.30, ei kuitenkaan esimerkiksi kesken radioitavan jumalan­palveluksen tai sinfonia­konsertin.[46]

Hallinto

Yleisradioon liittyvä lainsäädäntö valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä.

Hallintoneuvosto

Yleisradion korkein päättävä elin on hallintoneuvosto, jonka 21 jäsentä valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä.[47] Lisäksi Ylen henkilökunnalla on 2 edustajaa ilman äänioikeutta.[47] Kaikki varsinaiset jäsenet ovat kansanedustajia.[48] Hallintoneuvosto valitsee Ylen hallituksen ja päättää Ylen organisaation ja toiminnan suurista supistuksista, laajentamisista tai muutoksista.[49]

Henkilö[50] Virassa Puoluekanta
Mikko Alatalo 2003− keskusta
Maarit Feldt-Ranta 2015− sosiaalidemokraatit
Olli Immonen 2015− perussuomalaiset
Ilkka Kantola 2007− sosiaalidemokraatit
Jyrki Kasvi 2015− vihreät
Jukka Kopra 2015− kokoomus
Hanna Kosonen 2015− keskusta
Suna Kymäläinen 2015− sosiaalidemokraatit
Eero Lehti 2015− kokoomus
Mika Lintilä 2011− keskusta
Kimmo Kivelä 2011− perussuomalaiset
Jukka Kuusinen henkilöstön edustaja (assistentti)
Lea Mäkipää 2016− perussuomalaiset
Jari Niemelä henkilöstön edustaja (tuottaja)
Mikaela Nylander 2015− RKP
Markku Pakkanen 2015− keskusta
Jaana Pelkonen 2011− kokoomus
Jari Ronkainen 2015− perussuomalaiset
Joona Räsänen 2015− sosiaalidemokraatit
Arto Satonen 2016− kokoomus
Matti Semi 2015− vasemmistoliitto
Ari Torniainen 2015− keskusta
Mirja Vehkaperä 2007− keskusta

Ylen hallitus

Ylen ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva hallitus erottaa ja nimittää toimitusjohtajan ja valitsee muunkin ylimmän johdon ja strategian.[51]

Henkilö[52] Virassa Päätoimi Puoluekanta
Carina Geber-Teir 2013- OP-Pohjolan viestintäjohtaja ja johtokunnan jäsen, 2009–
Heikki Hellman 2013- Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja 2011−
Jussi Karinen 2016- Jukab Oy:n toimitusjohtaja 2005– kokoomus
Laura Kolbe 2011- Helsingin yliopiston Euroopan historian professori 2006− keskusta
Kirsi-Marja Laitinen 2011- Hittitalo Kikka Laitinen Oy:n toimitusjohtaja
Arto Nieminen Yleisradion toimittaja (henkilöstön edustaja)
Thomas Wilhelmsson 2015- Helsingin yliopiston kansleri 2013–
Ilkka Wäck 2011- Faros Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja, 2009–

Johtoryhmä

Johtoryhmä vastaa strategisesta johtamisesta ja valmistelee asiat hallitukselle.[53]

Henkilö[53] Johtoryhmässä

(nyk. toimessa jos eri)

Toimi
Marit af Björksten 2012− Svenska Ylen johtaja
Maisa Hyrkkänen 2014− talousjohtaja
Reija Hyvärinen 2011− viestintäjohtaja
Atte Jääskeläinen 2007− (2011−) Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja
Lauri Kivinen 2010− toimitusjohtaja
Gunilla Ohls 2011− strategiajohtaja
Katri Olmo 2011− lakiasiainjohtaja
Ismo Silvo 2005− (2012−) Julkaisut-yksikön johtaja
Teijo Valtanen 2013− henkilöstöjohtaja
Ville Vilén 2006− (2011−) Luovien sisältöjen johtaja
Janne Yli-Äyhö 2012− Tuotannot-yksikön johtaja

Toimitusjohtajat

Ylen korkeimman johtajan nimike oli vuosina 1944–1994 pääjohtaja.[54]

henkilö virassa puoluekanta
Vakio, J. V.J. V. Vakio (v:een 1935 Hj. W. Walldén) 1927–1945
Wuolijoki, HellaHella Wuolijoki 1945–1949 skdl.
Sundström, EinarEinar Sundström 1950–1964
Repo, Eino S.Eino S. Repo 1965–1969 ml./kesk.
Raatikainen, ErkkiErkki Raatikainen 1970–1979 sd.
Kiuru, SakariSakari Kiuru 1980–1989 sd.
Paasilinna, ReinoReino Paasilinna 1990–1994 sd.
Wessberg, ArneArne Wessberg 1994–2005 sd.
Jungner, MikaelMikael Jungner 2005–2010 sd.
Kivinen, LauriLauri Kivinen 2010– kok.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. a b c d Yleisradion tilinpäätös 2012 Yleisradio Oy.
  2. Yle lyhyesti Yle. Viitattu 9.10.2013.
  3. a b Ylen rahoitus Yle. Viitattu 9.10.2013.
  4. a b Ylen vuosikymmenet Yle. Viitattu 9.10.2013.
  5. a b ULA-radiota markkinoidaan Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle.
  6. Tekniikan tiedotuslehti 3/2005
  7. Ylen historia Yle. Viitattu 7.10.2013.
  8. a b Uutiset ajassaan – YLEn televisiouutisten historiaa Yle Uutiset. 17.8.2009. Viitattu 1.11.2014.
  9. Kielletyt levyt (20.11.1972) Elävä arkisto. 8.9.2006. Yle.
  10. Suomi kautta aikojen, s. 548. ISBN 951-1-14925-3
  11. Hemmilä, Pertti (kok): YLEn Radio Finlandin lakkauttaminen (pdf) Kirjallinen kysymys 915/2006 vp. 17.11.2006. Eduskunta. Viitattu 7.10.2013.
  12. YLE decided to close SW http://www.ulkomaanmedia.net/engl1.shtml
  13. http://yle.fi/ulkomailla/
  14. Mällinen, Janne: Ylen tv-kanavat nettijakeluun Yle.fi. 22.4.2013. Yle. Viitattu 22.4.2013.
  15. Yle pamauttaa: Kaikki tv-kanavat nyt suorana Areenasta Uusisuomi.fi. 22.4.2013. Uusi Suomi. Viitattu 22.4.2013.
  16. Yleisradion maakuntaradioiden uutiskriteerit Pro gradu, Kaisa Kirves
  17. http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/04/yleisradion_vastainen_lobbaus_kiihtyy_659248.html
  18. Laatikainen 28.3.2009 Paljon turhaa sanomalehtien ja Yleisradion sanasodassa - Hyvä Yleisradio on maakuntien ehdoton etu - Sosiaalisuus mittaa kansakunnan sivistyksen Yle Uutiset. 9.6.2009. Viitattu 1.11.2014.
  19. Kilpailijat arvostelevat YLElle kaavailtua mediamaksua YLE. Viitattu 28.4.2012.
  20. Mikael Jungner vastaa syytöksiin: Hölynpölyä Suomen kuvalehti. 21.5.2009. Viitattu 28.4.2012.
  21. Mihin valuvat Ylen rahat? Iltalehti 4.10.2009
  22. http://www.marmai.fi/uutiset/article338740.ece?s=u&wtm=marmai-20102009
  23. a b c d Ylessä on tarpeellista kaikki paitsi FST Mielipide Puheenvuoro Jörn Donner. Suomen Kuvalehti. Viitattu 24.8.2014.
  24. a b Sisäpiirilähteet HS:lle: Hallitus haluaa karsia Yleisradion tehtäviä ja leikata rahoitusta Helsingin Sanomat. 4.2.2016.
  25. Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen: Uutisten johto hyllytti Sipilä-jutut – Ruben Stiller sai varoituksen - Suomenkuvalehti.fi Suomenkuvalehti.fi. 30.11.2016. Viitattu 1.12.2016.
  26. Päätoimittajalta: Yle päättää journalismistaan itse, ja kantaa siitä myös vastuun Yle Uutiset. Viitattu 1.12.2016.
  27. Pekka Ervasti: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 1.12.2016.
  28. Satosen työryhmän raportti vahvistaa Ylen asemaa Keskisuomalainen. 19.06.2016.
  29. a b Poliitikot haluavat vahvan Yleisradion Helsingin Sanomat. 20.6.2016.
  30. http://www.hs.fi/politiikka/a1463461101844
  31. Yle jää edelleen jättiläiseksi Kaleva. 19.6.2016.
  32. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/herlin-kyseenalaistaa-yle-veron-1.93273
  33. Claramunt, Alberto: MTV3 tyrmää Ylen ruotsinkielisen aamuohjelman Verkkouutiset. 24.11.2009. Viitattu 1.11.2014.
  34. http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/81803-ylen-ja-sanoman-ilmiriita-%E2%80%9Dnayttaa-koomiselta%E2%80%9D
  35. http://wap.iltasanomat.fi/news/?foo=bar&d=1007&category=kotimaa&id=1599301
  36. Ex-Slovenian PM Janez Jansa convicted of corruption 5.6.2013. BBC News. Viitattu 18.6.2013.
  37. [Ylen musiikki- ja kuunnelmastudiot ovat jäämässä jyrän alle http://www.hs.fi/kulttuuri/a1424750852019] Helsingin Sanomat.
  38. Kolumni: Yleisradio tuhoamassa kulttuurituotantoaan Rondo 4/2015.
  39. Ylen musiikki- tai radiodraamatuotanto ei lopu eikä vähene Avoin Yle -blogi.
  40. Yle yhtiönä yle.fi.
  41. Ylen kuunnelmatuotantoa ei saa vaarantaa Näyttelijäliitto 31.3.2015. Näyttelijäliitto.
  42. Yle siirtää tuotantojaan purettavan studiotalon alta: "Aika näyttää, mikä tämän operaation hinta on" Helsingin Sanomat 7.4.2015.
  43. a b c Uutta Yle-ilmettä! Avoin Yle, Yle-blogit, Yleisradio
  44. a b c d Yleisradion logot kautta aikojen Yleisradio
  45. Yle saa keväällä uuden ilmeen
  46. a b Yleisradion aikamerkki Yleisradio. Viitattu 18.8.2010.
  47. a b Hallintoneuvosto Yle. Viitattu 17.1.2016.
  48. Jyrki Kasvi: Rakkaudesta sokeat Yle Uutiset. 10.6.2013. Yle.
  49. Yle vastaa: Ylen hallintoneuvosto päättää isoista linjoista Yle.fi. 10.12.2015.
  50. Ylen hallintoneuvosto Viitattu 1.12.2016.
  51. Ylen hallitus 7.1.2016. Yle.
  52. Ylen hallitus Viitattu 12.10.2016.
  53. a b Ylen organisaatio Viitattu 2.12.2016.
  54. Yleisradion toimitusjohtajat 1926– Yle yhtiönä. 14.2.2011. Yleisradio. Viitattu 27.2.2010.

Kirjallisuutta

  • Yleisradion historia, 1. osa 1926–1949 Eino Lyytinen:”Perustamisesta talvisotaan”, Timo Vihavainen:”Sodan ja vaaran vuodet” Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
  • Kähkölä, Paavo & Hemánus, Pertti (toim.): Revon haamusta taivaskanaviin. Helsinki: Hanki ja jää, 1989. ISBN 951-8916-04-7.
  • Zilliacus, Ville: Kaksikielinen Yleisradiomme. [Helsinki]: Yleisradio, 1988
  • Velander, Paavo: Kidekoneesta väritelevisioon. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986
  • Yleisradio: Ohjelmatoiminnan säännöstö [Helsinki]: Yle, 1992
  • Aula, Maria Kaisa: Poliitikkojen ja toimittajien suhteet murroksessa? : tutkimus Yleisradion politiikan toimittajien ammatti-identiteetistä 1980-luvulla. Helsinki: Yleisradio, 1991
  • Kiuru, Sakari: Puhetta tuulta vastaan : Yleisradion ohjelmapolitiikan pohdintaa suurten muutosten vuosina [Helsinki]: Yleisradio, 1990
  • Paukku, Eero: Yleisradio, julkinen palvelu ja sananvapaus. Helsinki: Liikenne- ja viestintäministeriö/Edita, 2004
  • Yle 50: ääniä ja kuvia : ljud och bild. Helsinki: Yleisradio, 1976
  • Hellman, Heikki: Uustelevision aika?: yleisradiotoiminnan edellytykset television rakennemuutoksessa. [Helsinki]: Hanki ja jää, 1988
  • Ville Pernaa: Uutisista, hyvää iltaa. Ylen tv-uutiset 50 vuotta. (2009)
  • Pietilä, Veikko: Tv-uutisista, hyvää iltaa: Merkityksen ulottuvuudet televisiouutisjutuissa. Yleisradion julkaisusarja, tutkimus 4/1995. Tampere: Vastapaino, 1995. ISBN 951-9066-95-0.
  • Helimäki, Liisa Mirjam & Pavas, Petteri & Riuttu, Pentti (toim.): Yleisön puolesta: Puheenvuoroja mediakeskusteluun. Jyväskylä: PS-kustannus, 2004. ISBN 952-451-094-4.
  • Leppänen, Airi & Heino, Timo-Erkki & Mäntymäki, Eeva: Yleisradio median murroksessa. Julkaisija: Radio- ja Televisiotoimittajien liitto. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-313-5.
  • Mäntymäki, Eeva: Hyvinvointivaltio eetterissä: Yleisradion rakentuminen populaarien diskurssien kentillä. Väitöskirja: Tampereen yliopisto. Tampere: Tampere University Press, 2006. ISBN 951-44-6657-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Salokangas, Raimo: Yleisradion historia. 2. osa, 1949–1996: Aikansa oloinen. Helsinki: Yle, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
  • Wiio, Juhani: Television viisi vuosikymmentä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-939-5.
  • Suomi, Vilho: Suomen Yleisradio 1926-1951. [Helsinki]: Oy Yleisradio Ab, 1951.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yleisradio.


Tämä artikkeli on Wikipediasta, johtavasta käyttäjien tuottamasta tietosanakirjasta. Sen sisältöä ei välttämättä ole tarkistettu ammattitoimittajilla (katso täysi vastuuvapauslauseke)

Wikipedia - Lahjoita Wikimedialle

Etsi toista sanaa

Kysy kysymys - mikä tahansa kysymys - Vastaukset.fi-yhteisöltä:


Liittyvät vastaukset

Löytyisikö arkistoiden kätköistä Veikko Enckelin haastattelua,kuuntelin radiosta noin yli pa?

Liittyvät kysymykset

Mitä tarkoittaa Yleisradio?