tohtorinväitöskirja

Tämä artikkeli käsittelee suomalaisiin tieteellisiin yliopistotutkintoihin liittyviä opinnäytetöitä, joita ovat nykyisin kandidaatintutkielma alemman korkeakoulututkinnon yhteydessä, diplomityö tai pro gradu -tutkielma ylemmän korkeakoulututkinnon päätteeksi sekä lisensiaatintutkielma ja väitöskirja jatkotutkinnoissa (lisensiaatti, tohtori). Vanha, käytöstä poistettu opinnäyte on pro exercitio -tutkinto, joka suoritettiin kielitaidon toteamista varten.

Ylemmät korkeakoulututkinnot

Diplomityö

Pääartikkeli: Diplomityö

Diplomityö on diplomi-insinöörin tai arkkitehdin tai maisema-arkkitehdin tutkinnon päätteeksi tehtävä opinnäytetyö, joka tehdään pääaineeseen liittyvästä aiheesta. Vastaava opinnäytetyö muissa ylemmissä korkeakoulututkinnoissa on nimeltään pro gradu -tutkielma. Englannin kielellä diplomityöstä ja pro gradu -töistä käytetään nimitystä master's thesis. Työn laajuus on 30 opintopistettä, ennen vuoden 2005 tutkintouudistusta 20 opintoviikkoa. Diplomityö toteutetaan usein jollekin yritykselle tai oman yliopiston laitokselle työsuhteessa tai stipendillä. Jonkin verran diplomitöitä tehdään myös ”omarahoitteisesti” opintotuella. Näin tehtyjen töiden määrä vaihtelee kulloisenkin alan työtilanteen mukaan, mutta on suhteellisen pieni.

Pro gradu

Pro gradu (lat. arvoa varten, puhekielessä yleisesti vain gradu) on yliopistoissa maisterin tutkintoa varten pääaineessa laadittava syventävien opintojen tutkielma, jolla opiskelija osoittaa, että hän kykenee ilmaisemaan itseään selkeästi ja tieteellisesti sekä tuomaan esiin oman alansa tuntemusta.

Kansainvälisesti tunnettu englanninkielinen nimi pro gradulle, kuten myös diplomityölle, on master's thesis (termi graduate thesis tarkoittaa sekä pro gradua että väitöskirjaa).^[1]

Tieteelliset jatkotutkinnot

Lisensiaatintutkielma

Lisensiaatintutkielma on yliopistollinen opinnäyte, joka kirjoitetaan lisensiaatintutkintoa varten. Vaativuudeltaan se sijoittuu pro gradu -tutkielman ja väitöskirjan välille. Lisensiaatintutkielman ei tarvitse tuottaa uutta tieteellistä tietoa, niin kuin väitöskirjalta edellytetään, vaan se voi pohjautua kirjallisuuteen. Tässä tapauksessa työltä kuitenkin vaaditaan huomattavaa laajuutta.

Aikaisemmin oli suoritettava lisensiaatintutkinto ennen tohtorintutkintoa, mutta nykyisin tätä velvoitetta ei enää ole. Tämä on johtanut siihen, että suurin osa jatko-opiskelijoista jatkaa maisterintutkinnosta suoraan tekemään väitöskirjaa.

Väitöskirja

Pääartikkeli: Väitöskirja

Poistuneet opinnäytteet

Pro exercitio

Pro exercitio (lat. harjoitusta varten tai harjoituksen vuoksi) oli yliopistoissa ja korkeakouluissa vuoteen 1978 käytössä ollut kielikoe, jolla opiskelija on osoittanut hallitsevansa opinnoissaan tarvitsemansa vieraan kielen.

Vanhin oppiaine Suomen koululaitoksessa on ollut latinan kieli, jota on opetettu useiden vuosisatojen ajan. Reformaation jälkeen jumalanpalveluksia alettiin pitää suomeksi, mutta yliopistoissa latina oli ainoa opetuskieli. Myös väitöskirjat ja muut opinnäytteet laadittiin latinaksi.

Vuodesta 1852 alkaen väitöskirjoissa sai käyttää latinan lisäksi ruotsia ja vuodesta 1858 alkaen myös suomea. Pro exercitio -koe muuttui ainekirjoituskokeesta käännöskokeeksi äidinkielestä latinaan ja vuonna 1898 latinasta äidinkieleen. Tällaisena koe säilyi 1970-luvulle saakka.^[2]

Vuonna 1863 latina säädettiin pakolliseksi ainoastaan historiallis-kielitieteellisissä opinnoissa, ja muiden tieteenalojen (muun muassa matematiikan) opinnoissa sai pro exercition suorittaa joko latinaksi, saksaksi, ranskaksi tai englanniksi.

1900-luvulta alkaen pro exercitio oli suoritettava kahdessa kielessä, joista latina oli pakollinen humanistisissa aineissa. Toinen kieli oli vapaavalintainen. Latinan pakollisuus poistettiin 1970-luvun alussa, ja pro exercitio -koe poistettiin opintovaatimuksista tutkintouudistuksessa 1978.

Katso myös

• Yliopistolliset tutkinnot

Lähteet

Kirjallisuutta

• Hakala, Juha T.: Uusi graduopas. Melkein maisterin entistä ehompi niksikirja. Päivitetty laitos teoksesta Graduopas. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2008. ISBN 978-952-495-046-6.
• Karisto, Antti & Seppälä, Ullamaija: Maukas gradu. Valmistusvihjeitä tutkielman tekijöille. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-144-5.
• Kinnunen, Merja & Löytty, Olli (toim.): Iso gee. Gradua ei jätetä!. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-060-0.
• Kinnunen, Merja & Löytty, Olli: Tieteellinen kirjoittaminen. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-110-0.
• Kiriakos, Carol & Svinhufvud, Kimmo: Tohtoritakuu. Kirjoittamisen opas jatko-opiskelijalle ja tutkijalle. Helsinki: Art House, 2015. ISBN 978-951-884-501-3.

Aiheesta muualla

• Raunio, Kyösti: Gradun hyvät käytännöt. Johdatus gradun tekemiseen. Tampere: Tampereen yliopisto, sosiologia, 2011. ISBN 978-951-44-8434-6. Päivitettävä verkkojulkaisu. Päivitetty 31.5.2013 (PDF).
• Maria Manner: Gradua päin! Ylioppilaslehti 8/2010
• Gradu tilaustyönä Korkeakouluosaajat.fi
• 9 oivallusta opinnäytetyöstä Vinkei.fi
• Keskinen, Lauri: Työkaluja tohtoriksi aikoville. Kirja-arvostelu teoksesta Kiriakos, Carol & Svinhufvud, Kimmo: Tohtoritakuu. Kirjoittamisen opas jatko-opiskelijalle ja tutkijalle. Art House, 2015. (Agricolan kirja-arvosteluja, 24.4.2015.)