suomenruotsi

Suomenruotsi (ruots. finlandssvenska) on ruotsin kielen Suomessa käytetty kirja- ja yleiskielinen variantti, jota puhutaan pääasiassa rannikkoalueilla Uudellamaalla, Turunmaalla ja Pohjanmaalla, sekä jossain määrin myös muualla Suomessa. Myös Ahvenanmaalla puhuttu ruotsi on perinteisesti lueteltu kuuluvaksi suomenruotsiin, vaikka sillä on paljon yhteisiä piirteitä Ruotsissa puhutun kielen kanssa.

Äidinkielenään suomenruotsia puhuvia suomalaisia kutsutaan suomenruotsalaisiksi. Suomenruotsi juontaa juurensa keskiajalla ruotsalaisten tekemään Suomen rannikon kolonisaatioon.

Murteet

Osana ruotsin kielen murrejaottelua suomenruotsi muodostaa kielen itäisen murrealueen (ruots. östsvenska mål) yhdessä vironruotsin kanssa. Suomenruotsi jaetaan perinteisesti neljään alueelliseen murreryhmään, jotka voidaan edelleen jakaa pienempiin ryhmiin:^[1]

• ahvenanmaanruotsi (åländska)
  • länsiahvenanmaanruotsi
  • itäahvenanmaanruotsi
• pohjanmaanruotsi (österbottniska)
  • eteläiset Pohjanmaan murteet
  • keskiset Pohjanmaan murteet
  • pohjoiset Pohjanmaan murteet
• turunmaanruotsi (åboländska)
  • Itä-Turunmaan murteet
  • Länsi-Turunmaan murteet
• uudenmaanruotsi (nyländska)
  • Länsi-Uudenmaan murteet
  • Keski-Uudenmaan murteet
  • Itä-Uudenmaan murteet

Suomenruotsin murteet eivät ole yhtenäisiä, vaan esimerkiksi Itä-Uudellamaalla puhutut murteet saattavat joidenkin piirteiden osalta edustaa päinvastaista kantaa kuin pohjalaiset. Huomattavin esimerkki tästä on k:n ja g:n palatalisoituminen. Pohjalaisten murteiden merkittävä piirre on velaariklusiilien /k g/ palatalisoituminen etuvokaalien edellä myös sanan sisällä, ei vain alussa - niinpä kärringen voidaan Pohjanmaalla ääntää [tʃærndʒi]. On huomattava, että g ei siellä palatalisoidu [j]:ksi vaan [dʒ]:ksi, joten sana göra ääntyy [dʒæra]. (Tässä esiintyy myös göra-verbin muoto gära, joka on kadonnut ruotsin kirjakielestä mutta on tunnistettavissa esimerkiksi sanassa gärning ’teko’.) Toisaalta uusimaalaisessa ruotsissa g ja k jäävät klusiileiksi, joten esimerkiksi sanan kjol alkuosa ääntyy Itä-Uudellamaalla [kj]. Suomenruotsissa sanansisäiset aspiroituneet k, p ja t ovat usein korvautuneet suomen kielen vaikutuksesta geminaatta-k:lla, -p:llä ja -t:llä. Tämä fennismi (suomalaisuus) on herättänyt foneetikkojen huomiota.^[2] Suomenruotsissa on säilyneenä diftongeita ja lyhyitä vokaaleita, jotka Ruotsin ruotsissa ovat kauan sitten muuttuneet pitkiksi vokaaleiksi.^[3]

Ahvenanmaanruotsin on perinteisesti katsottu kuuluvan suomenruotsiin sikäli, että siinä käytetään monista virallisista termeistä suomenruotsalaista varianttia. Ääntämiseltään ja intonaatioltaan ahvenanmaanruotsi on kuitenkin selvästi lähempänä Ruotsissa puhuttuja ruotsin murteita. Länsi-Ahvenanmaalla puhuttava ruotsi on lähimpänä Uplannin murteita, kun taas Itä-Ahvenaanmaan saaristossa puhuttava ruotsi on lähimpänä muita suomenruotsin variantteja.^[4]

Eroja riikinruotsiin

Suomenruotsin yleiskieli eroaa Ruotsissa käytetystä ennen muuta virallisten termien osalta: ministeriöt ovat suomenruotsiksi ministerier, eivät departement. Myös suomenruotsalaiset murteet ovat vaikuttaneet: esimerkiksi sellainen ilmaus kuin ligga på åga ’maata koko yö valveilla varhaisen herätyksen vuoksi hermoillen’ on Ruotsissa joko tuntematon tai mielletään selvästi murteelliseksi. Murteesta johtuu myös erityisesti pohjalaisten tapa käyttää verbiä lämna merkityksessä ’jäädä’. Tätä kuitenkaan kielenhuolto ei hyväksy, koska se voi aiheuttaa ymmärtämisvaikeuksia. Joskus suomenruotsin poikkeavat muodot ovat seurausta tietoisesta kielen ohjailusta – esimerkiksi "öljynjalostamosta" käytetään suomenruotsissa sanaa oljeraffineri, koska Ruotsin puolella tavallinen oljeraffinaderi kuulostaa täällä tarpeettoman pitkältä ja kömpelöltä. Myös "roudarin" suomenruotsinnokseksi on suositeltu mieluummin muotoa rådare kuin Ruotsin puolella käytettyä sanaa råddare, koska jälkimmäinen kuulostaa suomenruotsissa 'sotkijalta'. Örfil tarkoittaa riikinruotsissa pelkästään väkivaltaista tekoa, suomeksi korvapuustia, mutta suomenruotsin örfil samoin kuin suomen korvapuusti, tarkoittaa myös tiettyä leivonnaista.

Suomenruotsin sanastossa on alueellisia eroja. Esimerkiksi polkupyörä on etelärannikon suomenruotsissa fillare ja Pohjanmaalla ped. Ruotsin sana cykel on hyvin yleinen ja sitä käytetään usein myös suomenruotsissa.

Jotkin ruotsin kielen sanat tarkoittavat Suomessa eri asiaa kuin Ruotsissa. Esimerkiksi sana villa tarkoittaa riikinruotsissa huvilaa tai omakotitaloa, suomenruotsissa pelkästään huvilaa (omakotitalo on suomenruotsissa egnahemshus tai egnahemhus), semla sämpylää, riikinruotsissa taas laskiaispullaa. Batong tarkoittaa suomenruotsissa patonkia, riikinruotsissa pamppua. Verbi paja tarkoittaa riikinruotsissa rikkoa tai rikkoutua ja Suomessa paijata.

On joitakin riikinruotsin sanoja, joita ei tunneta ollenkaan suomenruotsissa, muun muassa brandgul, joka on suomenruotsissa ja joskus riikinruotsissakin orange ja tarkoittaa oranssia.

Vaikka suomalaisissa kouluissa opetettu ruotsi on nykyisin sanastoltaan usein riikinruotsia, ääntämisohjeet ovat suomenruotsin mukaiset.

Ruotsissa puhuttu ruotsi vaikuttaa jatkuvasti suomenruotsiin erityisesti Pohjanmaan kautta, koska Pohjanmaalla on perinteisesti ollut tapana katsoa Ruotsin televisiota.^[5] Myös ruotsalainen kulttuurituotanto, kuten iskelmä, rock-musiikki (Magnus Uggla, Ulf Lundell ynnä muut) ja populaarikirjallisuus (Henning Mankell, Jan Guillou ynnä muut) on suosittua ja helposti saatavaa ruotsinkielisessä Suomessa, joka tunnetaan nimellä Svenskfinland. Toisaalta myös suomenruotsi on täkäläisen kulttuurituotannon kautta onnistunut vaikuttamaan Ruotsin puhekieleen – erityisesti Muumi-kirjojen mukana levinnyt, tyypillisesti suomenruotsalaisena pidetty sana rådd ’sotku’ on suosittu esimerkki.

Ruotsalaiset kutsuvat suomenruotsia joskus termillä muminspråk ('muumikieli'), koska japanilaista, Suomessa ruotsiksi jälkiäänitettyä mutta myös Ruotsissa esitettyä Muumi-televisiosarjaa ei aikoinaan nauhoitettu uudelleen riikinruotsiksi ja ruotsalaiset oudoksuivat muumien outoa ääntämystä.

Suomenruotsi on useissa tapauksissa vanhanaikaisen kuuloista ruotsalaisissa korvissa. Esimerkiksi luku 18 on suomenruotsissa aderton ja riikinruotsissa arton.

Suomen kielen vaikutus

Suomen vaikutus puhuttuun suomenruotsiin on ilmeinen, mutta selvimmillään hiomattomassa ja slanginomaisessa puhekielessä etelän kaupungeissa. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sekä osassa Turun saaristoa, missä miljöö on varsin yksikielinen ja suomea ei välttämättä osata kovin hyvin, suomalaisten sanojen käyttäminen on arkipuhekielessäkin harvinaisempaa. Lauseopin ja fraseologian suomalaistumista pyritään vähentämään tietoisella kielenhuollolla. Suomenkielisten sanojen sijasta Ruotsin puolella käytetyt omaperäiset termit saatetaan mahdollisuuksien mukaan suomenruotsalaisten media-ammattilaisten ulottuville esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaiseman Språkbruk-lehden sivuilla.

Suomenruotsissa käytetään monia käännöslainoja suomen kielen sanoista. Esimerkiksi lukujärjestys, joka on riikinruotsissa schema, on suomenruotsissa läsordning, laatikkoruoka låda (riikinruotsissa pudding), uimahalli simhall (riikinruotsissa badhus), kotitalous huslig ekonomi (riikinruotsissa hemkunskap) jne.

Vakiintuneita puhekielen suomalaisuuksia ovat esimerkiksi kiva, joka komparoidaan nykyään ruotsiksi kivogare, kivogast, sekä juttu, joka on lainautunut kaikkine sivumerkityksineen suomenruotsiin, kaveri, joka suomenruotsissa lienee alkujaan oikeastaan sotilasslangia, ja maila, jota ilmeisesti käytetään ennen kaikkea siitä syystä, että ruotsista puuttuu yksi yhteinen sana pallon lyömiseen käytetyille pelivälineille (esimerkiksi jääkiekkomaila on klubba, mutta tenniksessä, pingiksessä ja sulkapallossa käytetty maila on racket).

Tavallisesti sanat mukautuvat ruotsin taivutusjärjestelmään, mutta painottomaan vokaaliin päättyvät (varsinkin henkilöä tarkoittavat) ovat osoittautuneet ongelmallisiksi: vaikka ne ovat en-sukuisia, monikossa ne taipuvat vokaaliin päättyvien ett-sukuisten (esimerkiksi ett äpple, ett piano) tapaan. Niinpä kaverin, abin, juttun voivat olla sekä määräisiä yksikköjä että epämääräisiä monikkoja: en kaveri : kaverin : kaverin : kaverina; en juttu : juttun : juttun : juttuna; en abi : abin : abin : abina. Kielenhuolto vaatii silloin tällöin monikkomuotoja abir/abier : abirna/abierna ja juttur/juttuer : jutturna/juttuerna ja kaverir/kaverier : kaverirna/kaverierna, mutta ne eivät juuri ole osoittaneet kotoutuneet aidosti puhekieleen.

Suomenruotsalaisessa puhekielessä saatetaan taivuttaa Suomen -nen-loppuisia sukunimiä suomen tavoin käyttäen -se-loppuista vartaloa (esim. Heinosen koira sanotaan joskus Heinoses hund eikä Heinonens hund).

Tilastoja

Äidinkielisten puhujien määrä Suomessa

Pienin vuotuinen puhujamäärä on kirjoitettu vahvennetuin numeroin.^{[6][7][8][9][10]}

Katso myös

• Pakkoruotsi
• Toinen kotimainen kieli
• Ruotsalaisten tulo Suomeen

Kirjallisuutta

• Hällström-Reijonen, Charlotta af: Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag. Diss. Nordica Helsingiensia, 28. Helsingfors: Helsingfors universitet, 2012. ISSN 1795-4428. ISBN 978-952-10-7597-1. Teoksen verkkoversio.
• Hällström-Reijonen, Charlotta af – Reuter, Mikael: Finlandssvensk ordbok. Helsingfors: Schildt & Forskningscentralen för de inhemska språken, 2008. ISBN 978-951-50-1749-9.
• Reuter, Mikael: Så här ska det låta: Om finlandssvenska och språkriktighet. Helsingfors: Scriptum, 2014. ISBN 978-952-7005-19-4.
• Thylin-Klaus, Jennica: Särdrag, stavning och självbild: En idéhistorisk studie av svensk språkplanering i Finland 1860–1920. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, 793. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2015. ISSN 0039-6442. ISBN 978-951-583-286-3.

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomenruotsi Wikimedia Commonsissa