sosiopaatti

Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen kuulumaton luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti.^[1] Sille ominaisia piirteitä ovat pinnallinen viehätysvoima, itsekeskeisyys sekä myötäelämiskyvyn, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puute.^[2] Psykopaatille tyypillisiä ovat julmuus, epäsosiaaliset teot, alkoholin ja huumeiden käyttö, vastuuttomuus ja moraalittomuus. Psykopatiasta kärsivää henkilöä kutsutaan psykopaatiksi. Lapsuudessa ja nuoruudessa psykopatiaan usein liittyy eläinten kiduttamista tai pyromaniaa. Alle 18-vuotiasta ei kuitenkaan diagnosoida psykopaatiksi, sillä se voisi vaikuttaa negatiivisesti hänen kehitykseensä. Vallitsee konsensus, että psykopatiaa ei voi hoitaa^[3]. Psykopaatit ovat usein vankilassa tai muissa rikosseuraamusmenettelyissä.

Taina Laajasalon mukaan "psykopatian ja epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön suhde on asymmetrinen: vaikka suurin osa psykopaateista täyttääkin antisosiaalisen persoonallisuushäiriön kriteerit, merkittävä osuus antisosiaalisista ei ole psykopaatteja".^[4] Psykopatiaa ja sosiopatiaa käytetään toisinaan synonyymeinä, toisinaan käsitteet erotellaan eri ilmiöiksi sen pohjalta, pidetäänkö tilaa ensisijaisesti sisäsyntyisenä (psykopatia) vai ympäristön vaikutuksesta syntyneenä (sosiopatia).^[5]

Käsitteet: psykopatia, sosiopatia ja antisosiaalinen persoonallisuus

Sosiopatian toi psykiatrian käsitteistöön DSM:n vuonna 1952 julkaistu ensimmäinen painos, jossa antisosiaalisena käyttäytymisenä ilmenevä häiriö nimettiin sosiopaattiseksi persoonallisuushäiriöksi. Diagnoosin kriteereinä oli sisäisiä psyykkisiä prosesseja ja persoonallisuuspiirteitä, joiden löytäminen kohdehenkilöstä on vaikeampaa kuin käyttäytymisen arviointi. Niinpä vuonna 1980 julkaistu DSM-III korvasi sosiopaattisen persoonallisuushäiriön antisosiaalisella persoonallisuushäiriöllä, jonka diagnosoinnissa arvioidaan pikemminkin käyttäytymistä kuin kohdehenkilön sisäistä maailmaa.^[6]

DSM-IV mainitsee, että antisosiaalisen persoonallisuushäiriön kriteerit täyttäviä kutsutaan toisinaan myös psykopaateiksi tai sosiopaateiksi. Useimpien psykopatiaan perehtyneiden tutkijoiden mielestä psykopatia on kuitenkin antisosiaalisesta persoonallisuudesta erillinen ilmiö.^[7] Lisäksi tutkija David Lykken on ehdottanut psykopatian ja sosiopatian erottelua toisistaan sen perusteella, pidetäänkö tilaa ensisijaisesti sisäsyntyisenä (psykopatia) vai ympäristön vaikutuksesta syntyneenä (sosiopatia).^[6] Myös Robert Hare on käyttänyt tätä jakoa.^[6]

Psykopaattien uhrien tukisäätiö Aftermathin mukaan seuraavan DSM:n (DSM-V) persoonallisuushäiriöitä koskevaa osuutta valmisteleva työryhmä on suositellut, että antisosiaalinen persoonallisuus muutetaan antisosiaaliseksi/psykopaattiseksi persoonallisuustyypiksi. Sen diagnostiikka pohjautuisi vahvasti Robert Haren työryhmän luoman PCL-R-piirreluettelon psykopatialle asettamille kriteereille.^[7]

Yleisyys

Helinä Häkkänen-Nyholmin toimittamassa kirjassa Psykopatia (Edita, 2009) psykopatian yleisyydestä on esitetty seuraavat luvut: vankiaineistossa 15-25 %, henkirikoksen tekijöistä 30 %, sarjamurhaajista 90 % ja kokonaisväestöstä 1 % täyttää psykopatian kriteerit. Huomattava osa psykopaattisista henkilöistä ei syyllisty rikoksiin tai jää niistä kiinni. Häkkänen-Nyholmin mukaan psykopatiaan liittyvä empatiakyvyn puute ja tunnekylmyys selittää sen, miten on mahdollista, että psykopaattinen henkilö voi esimerkiksi syyllistyä massamurhaan.^[8] Psykopatian on huomattu olevan yleisempää johtavassa asemassa olevien henkilöiden keskuudessa, ja eräiden selvitysten mukaan jopa 4 % toimitusjohtajina toimivista henkilöistä täyttää psykopatian kriteerit.^[9][10]

Häkkänen-Nyholmin mukaan talousrikostuomiota suorittavilla vangeilla on usein psykopatiaa. Heillä psykopaattisista piirteistä korostuivat runsas ärsykkeiden tarve, tavoitteiden puuttuminen, impulsiivisuus ja vastuuttomuus suhteessa muihin, etenkin nuorimmilla vangeilla. 58 % haastatelluista oli sitä mieltä, että yhteiskunta tai yritys ajoi heidät tekemään sen rikoksen, josta heidät tuomittiin. Lähes puolet haastatelluista koki, että heitä ei olisi pitänyt rangaista. Psykopaatit oikeuttavat tekonsa usein ulkopuolisin syin. Psykopaattisimmat vangit oli useimmin tuomittu petoksista, väärennyksistä ja kavalluksista, muut talousrikolliset esimerkiksi kirjanpitorikoksista ja velallisen epärehellisyydestä.^[11]

Psykopaatteja tutkineen psykologi Lisa Marshallin mukaan poliitikoilla ja muilla uramenestyjillä on paljon samoja ominaisuuksia kuin rikollisilla psykopaateilla. Psykopaatit haluavat usein valtaa.^[12] Psykopaatteja tutkinut Harvardin kliininen psykologi Martha Stout kertoi, että asiasta ei ole tilastoja, mutta Stoutin mukaan poliitikot ovat usein psykopaatteja ja tuskin kukaan psykopaatteja tutkinut kiistää tätä. Stoutin mukaan Adolf Hitler, Pol Pot, ja Nicolae Ceaușescu ovat esimerkkejä, mutta tavallisemmatkin poliitikot voivat olla Stoutin mukaan psykopaatteja.^[13]

Kymmenen ammattia joissa psykopaatteja esiintyy eniten, ovat järjestyksessä: toimitusjohtaja, asianajaja, mediatyöntekijät (TV ja radio), myyntimiehet, kirurgit, toimittajat, poliisit, uskontojen johtohahmot, kokit ja julkishallinnon työntekijät. Vähiten psykopaatteja puolestaan toimii omaishoitajina, sairaanhoitajina, terapeutteina, käsityöläisenä, somistajana tai tyylineuvojana, avustustyöntekijänä, opettajana, luovana taiteilijana, lääkärinä ja kirjanpitäjänä.^[14][15]

Käsitehistoriaa

Psykopatia-käsitteen historia ulottuu 1800-luvulle. Ranskalainen psykiatri Pinel kuvasi 1809 tilan, jota hän kutsui "manie sans délire" -nimellä ja joka sisällöltään vastaa pitkälti nykyisen DSM:n (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) mukaisen epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ja psykopatian diagnostista sisältöä. 1835 englantilainen Prichard kuvasi tilaa käsittein "moral insanity" ja "moral imbecility". 1888 saksalainen Koch käytti tilasta nimeä "psychopatische Minderwertigkeiten".

Toinen saksalainen psykiatri Kurt Schneider kirjoitti vuonna 1923 teoksen "Psychopathische Persönlichkeiten", jolla oli suuri vaikutus psykopatiakäsitteen historiassa. Schneider jakoi myös empiiristen havaintojensa perusteella psykopatian kymmeneen erityyppiseen alalajiin. Sosiopatia-käsite on puolestaan peräisin 1930-luvulta, jolloin sen esitteli Partridge.^[16]

Psykopatian piirreluettelot

Psykopatiakäsite ei ole DSM:n epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ohella kokonaan hävinnyt, vaan se on ollut viime vuosina jopa kasvavan kiinnostuksen kohteena. Erityisesti kanadalaistutkija Robert Hare on tuottanut empiirisin tutkimuksinsa käsitteelle uutta, tarkempaa diagnostista kriteeristöä. Psykopatian johtavat tutkijat Hervey Cleckley ja Robert Hare ovat kumpikin laatineet psykopatian diagnosoimiseksi ns. piirrelistat.

DSM esittää kriteerit psykopatialle APD:nä (antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, antisocial personality disorder). DSM:n kriteerit painottivat sosiaalisten normien rikkomista, koska käyttäytyminen on helpompaa selittää kuin persoonallisuuden ongelmat. APD:tä ei ole kuitenkaan aina koettu riittävänä menetelmänä täsmällisempään tutkimukseen, vaikka monet kliinikot käyttivät sitä kriteerinä myös psykopatiaa määritellessään. APD perustuu käyttäytymisen kuvaukseen ja on itse asiassa piirteiltään sellainen, että se sopii varsin usein yleisesti lähes kaikelle itsekeskeiselle rikolliselle käyttäytymiselle. Piirreluetteloilla arvioiduista psykopaateista myös 90 prosenttia täyttää kriteerien sisällön, mutta vain noin 25 prosenttia niistä henkilöistä, jotka on diagnosoitu APD-tapauksiksi, täyttää esimerkiksi Haren 20/22-kohtaisen piirreluettelon mukaiset psykopaatin riittävät kriteerit.

Cleckleyn luettelo psykopatian piirteistä:^[17]

1. Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys
2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
3. Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
4. Epäluotettavuus
5. Valheellisuus ja epärehellisyys
6. Katumuksen ja häpeän puuttuminen
7. Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
10. Yleinen tunneköyhyys
11. Oivalluskyvyn spesifi puute
12. Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
14. Tekee harvoin itsemurhan
15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
16. Elämän suunnitelmattomuus

Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.

Haren 20-kohtainen piirreluettelo^[18]

1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
4. Patologinen valehtelu
5. Petkuttaminen ja manipulointi
6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
7. Tunteiden pinnallisuus
8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
9. Loismainen elämäntyyli
10. Heikko käyttäytymisen kontrolli
11. Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
12. Varhaiset käyttäytymisongelmat
13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
14. Impulsiivisuus
15. Vastuuttomuus
16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
18. Nuorisorikollisuus
19. Ehdonalaisen vapauden peruutus
20. Monipuolinen rikollisuus

Narsismi ja psykopatia

Psykopaatti on usein narsistinen mutta narsisti on harvoin psykopaatti. Psykopaatin vuorovaikutus on sosiaalisesti sujuvaa, manipuloivaa, omanarvontuntoista ja usein patologista valehtelua. Tunne-elämä on pinnallista ja vastuutonta. Psykopaatti ei koe empatiaa, katumusta, pelkoa tai ahdistusta mutta hän voi näytellä tunteita melko vakuuttavasti.^[11]

Tunnettuja psykopaatiksi tai sosiopaatiksi diagnosoituja

• Ruben Oskar Auervaara, suomalainen huijari.^[19]
• Ted Bundy, sarjamurhaaja.^[20]
• Nikita Fouganthine, kolmoismurhaaja.^[21]

Fiktiossa

Psykopatiaa kuvataan useissa romaaneissa ja elokuvissa.^[22] Psykopatiaa kuvataan muiden muassa jännitys- ja kauhugenreissä, joissa päähahmon vastustaja (antagonisti) on psykopaatti. Tunnettu esimerkki on sarjamurhaaja ja kannibaali Hannibal Lecterin hahmo Uhrilampaissa.^[23] Joissakin romaaneissa ja elokuvissa päähahmo on psykopaatti, kuten päähahmo Amerikan Psykossa.^[24]

Belgialaisen psykiatrin Samuel Leistedtin tutkimusryhmä kartoitti elokuvia sen perusteella, missä on onnistunein psykopaatisen hahmon kuvaus. Kolme onnistuneinta olivat: Anton Chigurh elokuvassa Menetetty maa, Hans Beckert elokuvassa M – kaupunki etsii murhaajaa ja Henry elokuvassa Henry Lee Lucas - sarjamurhaaja.^[25]

Katso myös

• Epäsosiaalinen persoonallisuus
• Narsistinen persoonallisuus
• Puutteellisen empatiakyvyn malli
• Väkivalta

Lähteet

• Haapasalo, Jaana, Psykopatia ja rikoksentekijöiden persoonallisuus [Psychopathy and the criminal personality]. Psykologia, 1986. 21: p. 430–433.
• Haapasalo, Jaana, Tutkimuskohteena psykopatia: Haastateltavana professori D. Hare British Columbia - yliopistosta, Kanadasta. Psykologia, 1987. 22: p. 108–110.
• Haapasalo, Jaana, Cleckleyn psykopaatin muotokuva haastatteluvastausten valossa [Liittyy väitöskirjaan Psychopathology as a descriptive construct of personality among offenders / Jaana Haapasalo (Jyväskylä studies in education, psychology and social research 84)]. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja, 1991, Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
• Haapasalo, Jaana, Psykopatia rikoksentekijöiden persoonallisuutta kuvaavana konstruktiona [Psychopathy as a descriptive costruct of personality among offenders]. Psykoykologiaa. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja, ISSN 0782-3274 ; 328. 1995, Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä. 162.
• Hare, R.D., et al., The revised psychopathy checklist: Reliability and factor structure: Psychological assessment. Journal of Consult. Clin. Psychol, 1990. 2: p. 338–341.
• Häkkänen-Nyholm, H. & Nyholm, J-O. (2012). Psychopathy and Law: A Practitioners Guide. Chichester: John Wiley & Sons.
• Häkkänen-Nyholm, H. & Hare, R.D. (2009). Psychopathy, homicide, and the courts: Working the System. Criminal Justice & Behavior, 36(8), 761-777.
• Nyholm, J-O., & Häkkänen-Nyholm, H. (2009). Psykopaatti asianosaisena prosessioikeudessa. Defensor Legis, 3.
• Sroufe, L.A., et al., Relationships, Development, and Psychopathology [Reprinted from: Handbook of Developmental Psychopathology (2nd Ed.. Arnold J. Sameroff, Michael Lewis, and Suzanne M. Miller (Eds). Kluwer Academic/ Plenum Publishers, New York, 2000.]. [1]
• Weizmann-Henelius, G., Violent Female Perpetrators in Finland: Personality and Life Events [Väitöskirja: Diss., Åbo Akademi. HF]. 2004, Vaasa: Vanhan Vaasan sairaala (Fram oy).

Viitteet

Kirjallisuutta

• Häkkänen-Nyholm, Helinä (2009). Psykopatia. Edita Publishing. http://www.edita.fi/1430
• Häkkänen-Nyholm, H. & Nyholm, J-O. (2012). Psychopathy and Law: A Practitioners Guide. Chichester: John Wiley & Sons.
• Robert D. Hare: Ilman omaatuntoa. 1999/2004, Helsinki: Gilgames.
• Haapasalo, Jaana, Psykopatiakäsitteen kehitys ja sisältö. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja, 1985, Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
• Ahmavaara, Yrjö: Hyvinvointivaltion tabut: Nykykulttuurimme kritiikki. 2. lisätty painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-420-0.

Aiheesta muualla

• Scholarpedia: Psychopathy (englanniksi)
• Tuija Matikka: Psykopaatti, mainettaan pahempi (Tiede, 4.10.2007)
• YLEn Elävä arkisto