pankkivekseli

Vekseli on määrämuotoon laadittu maksusitoumus, jolla vekselin asettaja joko kehottaa toista henkilöä maksamaan erääntymispäivänä tietyn rahasumman tai velvoittautuu itse tekemään sen. Vekseli on laadittava kirjallisena lain säätämässä muodossa, ja se on luonteeltaan määrännäisvelkasitoumus eli nimetylle henkilölle tai hänen määräämälleen maksettavaksi asetettu sitoumus.^[1]

Kansainvälistä vekselilainsäädäntöä on yhtenäistetty vuonna 1930 tehdyllä kansainvälisellä sopimuksella. Sopimuksen on kuitenkin ratifioinut vain noin kaksikymmentäviisi valtiota.^[2]

Vekseli Suomessa

Suomessa vekseleistä säädetään vuonna 1932 voimaan tulleessa vekselilaissa, jonka pohjana on Genevessä solmittu kansainvälisen vekselilainsäädännön yhtenäistämistä koskeva sopimus.^[3]

Vekseli voi olla joko asetettu vekseli eli asete tai oma vekseli:

• Asetettu vekseli on asettajan (trassentin) maksavaan (trassaattiin) eli hyväksyjään kohdistama maksukehotus, jonka hyväksymällä maksava tulee vekselivelalliseksi vekselinsaajaa (remittenttiä) kohtaan. Vekselinsaaja on vekselivelkoja, johon nähden maksava ja asettaja sitoutuvat vekselivastuuseen.^[3][4]

• Oma vekseli on asiasisällöltään velkakirja, jossa henkilö (vekselin asettaja) sitoutuu maksamaan tietyn rahasumman toiselle henkilölle (vekselin saajalle).^[1] Se eroaa kuitenkin velkakirjasta siten, että sen sisällöstä säädetään vekselilain 75–78 §:ssä ja se täytyy tehdä tietyssä määrämuodossa.^[5] Omassa vekselissä sen asettaja on siis itse sitoutunut maksamaan sen eikä kolmatta osapuolta ole.

Vekselit olivat yleisiä velkainstrumentteja 1900-luvulla, mutta nykyään niiden merkitys on vähentynyt ja ne ovat suhteellisen harvinaisia luottovälineitä.^[3] Vekselin ottaminen kuluttajaluotosta on kokonaan kielletty.^[6] Kielto astui voimaan vuoden 1987 alusta, jolloin kuluttajansuojalakiin lisättiin uusi kulutusluottoja koskeva 7. luku.^[7]

Pankkivekseli

Pankkivekseli on pankin asettama oma vekseli. Se toimii maksuvälineenä šekin tapaan. Pankkivekseliä käytetään käteisen sijasta mm. nostettaessa pankkitililtä suurehko rahasumma.

Vekseliluotto

Vekseliluotto on lyhytaikaista ja kiinteäkorkoista velkaa. Vekseliluotto eli vekselien diskonttaaminen pankissa oli 1900-luvulla yleinen kaupan rahoitusmuoto. Tärkeimmät vekselit olivat niin sanottuja tavaravekseleitä, jotka piti tavallisesti lunastaa kolmen kuukauden kuluttua asettamisesta. Kun tavaraerän ostaja tarvitsi luottoa eli maksuaikaa, mutta myyjä halusi kauppasumman heti haltuunsa, myyjä asetti vekselin ostajan maksettavaksi. Tämän vekselin myyjä diskonttasi pankissa, joka suoritti korolla vähennetyn rahamäärän etukäteen myyjälle. Kun vekseli erääntyi maksettavaksi, ostaja lunasti sen pankista maksamalla vekselin summan. Tällaista vekseliä kutsuttiin itsemaksavaksi vekseliksi, ja luoton takana oli tavaraliike.^[8] Rahoitusvekseleitä käytettiin luotonannossa. Näitä olivat finanssivekselit, joilla pankit antoivat yrityksille lyhytaikaista luottoa, ja niin sanotut kulutusvekselit, jotka olivat yksityisten henkilöiden kulutusta varten saamaa luottoa.^[9]

Esimerkki yksityishenkilön pankista ottaman vekseliluoton kuluista 1980–1990-luvulla (laina-aika 14 päivää, nimellisarvo 1000 markkaa):^[10]

Protesti

Jos vekseliä ei makseta määräpäivänä, se voidaan protestoida ja protesti voidaan julkaista julkisesti protestilistalla. Listalle joutuminen vaikeuttaa huomattavasti lainansaantia. Protestiin joutumisesta ilmoitetaan luottotietoyhtiöille (Suomessa Suomen Asiakastieto Oy:lle). Julkinen protestointi julkaistaan myös talousalan lehdissä. Vekselin haltijan on protestoitava vekseli säilyttääkseen siihen perustuvat oikeutensa.^[11]

Vekselin erityispiirteitä

Vekselit ovat tarkasti vekselilaissa säädeltyjä asiakirjoja, ja niillä on muun muassa seuraavat normaaleista velkakirjoista poikkeavat erityispiirteet:

Vekselin muoto

Vekselin muodosta säädetään vekselilain 1 §:ssä, ja muotosäännöstä on tulkittu tuomioistuimissa erittäin tarkasti. Vähäinenkin muotovirhe johtaa tavallisesti siihen, että asiakirjaa ei pidetä vekselinä. Se saattaa kuitenkin siitä huolimatta olla pätevä muuna velkasitoumuksena.^[3]

Vekselivelalliset

Vekseli eroaa normaaleista juoksevista velkakirjoista siten, että vekselissä on useita erilaisia vastuullisia osapuolia. Vekselivelasta vekselin haltijalle vastaavat omasta ja toistensa puolesta hyväksyjä, asettaja ja jokainen sellainen vekselin aikaisempi siirtäjä, joka ei ole tehnyt erityistä varaumaa vekseliin. Velkojaa ei sido vekselivelallisten keskinäinen järjestys, vaan hän saa kohdistaa vaatimuksen keneen tahansa näistä. Kuitenkin velallisen oikeus kohdistaa vaatimuksia muita kuin hyväksyjää kohtaan edellyttää sitä, että vekselin erääntymisen jälkeen hän on toimittanut vekseliprotestin kahden arkipäivän kuluessa. Muussa tapauksessa muut vastuulliset kuin varsinaisena vekselivelallisena pidettävä hyväksyjä vapautuvat vastuusta.^[3]

Väitesuoja

Vekseli voidaan siirtää toiselle henkilölle ja tällöin väitesuoja on vahvempi kuin juoksevilla velkakirjoilla. Vekselilain 17 §:n mukaan velallinen voi esittää haltijaa kohtaan velallisen ja asettajan tai velallisen ja vekselin aikaisemman haltijan suhteeseen perustuvia väitteitä ainoastaan, mikäli haltija on vekselin saadessaan tahallaan toiminut velallisen vahingoksi.^[3]

Vanhentumisajat

Vekselin vanhentumisajat ovat normaalia lyhyempiä. Hyväksyjään kohdistuva saatava vanhentuu kolmen vuoden kuluttua vekselin erääntymispäivästä, siirtäjän ja asettajan vastuu lakkaa vuoden kuluttua erääntymispäivästä ja vekselivelallisten keskinäiset takautumisoikeudet vanhentuvat kuudessa kuukaudessa vekselin lunastamisesta.^[3]

Vekselin diskonttaus

Vekselin diskonttaus tarkoittaa vekseliluotolle kertyvän koron vähentämistä vekselin nykyarvosta. Kun pankki ostaa sille tarjotun, myöhemmin erääntyvän vekselin, se vähentää eli diskonttaa vekselin määrästä sille diskonttauspäivän ja erääntymispäivän välisenä aikana kasvavan koron ja suorittaa jäännöksen vekselin myyjälle. Diskonttaajana on siis vekselin ostaja.^[12]

Katso myös

• Tratta
• Protestilista

Lähteet

Kirjallisuutta

• Aurejärvi, Erkki: Vekselit. Tutkimus vekselin muodosta ja sisällöstä sekä vekselisaatavan perimisestä. Helsinki: Juridica, 1979. ISBN 951-9464-03-4.
• Aurejärvi, Erkki: Luotto- ja maksuvälineet, s. 106–169. Helsinki: Condictio, 1986. ISBN 951-9464-40-9.

Aiheesta muualla

• Vekselilaki (14.7.1932/242) (Lain 1–78 § ovat kansainvälisen sopimuksen mukaisia, 79–96 § suomalaisia lisäyksiä) Finlex®. Viitattu 22.2.2011.
• Sopimus yhtäläisestä vekselilaista. (SopS 36/1933) Finlex®. Viitattu 22.2.2011.
• Jaakko Autio: Korot Suomessa 1862–1952 (PDF) (Vekseli- eli diskonttoluotto, s. 21) Suomen Pankin keskustelualoitteita 7/96. 19.3.1996. Suomen Pankki. Viitattu 14.12.2011.
• Muistatko vekselin? Ennen pikavippiin pantiin nimi poikittain paperiin. Yle Kotimaa 16.2.2016.

Vekselimalli

• Asetettu vekseli – Wikiaineistossa malli suomalaisesta vekselilomakkeesta 1960-luvulta.