kirkonmies

Pappi on uskonnollisen yhteisön hengellisten toimitusten hoitaja ja johtaja. Pappeus viittaa ennen kaikkea uhritoimitusten viettämiseen^lähde?.

Suomen kielen sana pappi on lainasana, joka tarkoittaa isää. Arvonimeä 'isä' käytetään yleensä roomalais-katolisista ja ortodoksisista papeista; nimitys korostaa papin roolia seurakunnan isällisenä huolehtivana hahmona.

Useiden kielten pappia merkitsevä sana (präst, Priester, priest, prêtre) tulee Raamatussa esiintyvästä kreikan sanasta presbýteros, mikä suomalaisessa raamatunkäännöksessä on ”(seurakunnan) vanhin”. Myös presbyteeri-nimitystä käytetään joissakin kirkoissa. Suomalaisessa Raamatussa esiintyvä pappi-sana vastaa kuitenkin yleensä toista Kreikan kielen sanaa hiereus, jolla tarkoitetaan usein temppelikulteissa uhreja suorittavaa pappia, jollaisia on useissa uskonnoissa. 'Seurakunnan vanhin' on sen sijaan erityisesti kristinuskoon liittyvä käsite.

Kristillisessä kirkossa, joissa on episkopaalinen virkakäsitys, pappi on yksi kolmesta perinteisestä hengellisestä virasta, joista kaksi muuta ovat piispan ja diakonin virat. Kongregationalistisissa kirkkokunnissa ei ole piispan virkaa ja myös erillinen diakonin virka voi puuttua. Joissakin uskonpuhdistuksen jälkeisissä kirkoissa on haluttu korostaa kirkon erityisen viran ykseyttä siten, että kirkossa on ymmärretty olevan vain yksi hengellinen virka, jota kutsutaan papin ohella saarnaviraksi tai pastorin viraksi. Latinan kielen sana pastor tarkoittaa paimenta. Paimen sanan pohjalla on kreikankielen sana "poimen", joka Raamatussa tarkoittaa seurakunnan kaitsijaa. Raamatussa puhutaan myös vanhimmista lauman kaitsijoina ja Jeesuksesta ylipaimenena.^[1]

Kristillisen kirkon papin erityisiin tehtäviin kuuluu evankeliumin julistaminen, saarnaaminen ja sakramenttien toimittaminen sekä muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen. Usein myös sielunhoito nähdään erityisesti papin tehtävänä.

Pappi Raamatussa

Vanhassa testamentissa pappi toimitti uhreja Jumalalle ja toimi näin välimiehenä Jumalan ja ihmisen välillä. Uudessa testamentissa, Heprealaiskirjeessä, Jeesuksen todetaan olevan ylimmäinen pappi, joka on antanut itsensä kertakaikkiseksi uhriksi. Pietarin 1. kirjeessä ja Ilmestyskirjassa koko seurakuntaa kutsutaan papeiksi.

Kristillistä pappisvirkaa ei sen sijaan Raamatussa nimitetä pappeudeksi, vaan puhutaan seurakunnan vanhimmista eri tehtävissä, kuten johtaja, kaitsija, sananpalvelija tai paimen. Myöhemmin kaitsijan (m.kreik. ἐπίσκοπος) virasta kehittyi piispan virka ja presbyteerin (eli vanhimman) (m.kreik. πρεσβύτερος) virasta kehittyi papin virka.

Palvelija-sanasta tulee englannin kielen minister, joka tarkoittaa protestanttista pappia, ja paimen-sanasta pastori (latinan "pastor" tarkoittaa paimenta).

Vanhassa testamentissa perheen päällä on papillinen tehtävä^[2], Israelin tehtävä on toimia pappisvaltakuntana^[3] ja Aaronin jälkeläisillä ja muilla leeviläisillä on erityinen tehtävä pappisheimona.^[4].

Uudessa testamentissa erityisesti Kirje heprealaisille selvittää vanhatestamentillisen pappeuden muuttumista; sen mukaan Kristus oli ja on täydellinen ylimäinen pappi ja seurakunta on nyt Jumalan sovitussanomaa levittävä pappiskansa^[5]. Kristillinen kirkko elää uuden liiton aikaa, jolloin yhtäältä on vain yksi pappi, Jeesus, toisaalta on voimassa yleinen pappeus^[6]. Seurakunnan sisällä taas on erilaisia virkoja ja tehtäviä joista usein pastorin eli paimenen virka taikka vanhimman virka sekoitetaan vanhan liiton kultilliseen pappeuteen.

Raamatusta löytyviä pappeja ja ylimmäisiä pappeja

Melkisedek (1. Moos. 14:18), Jetro (2. Moos. 18:1), Aaron (2. Moos. 28:3), Eleasar (4. Moos. 19:4), Piinehas (Joos. 22:30), Eeli (1. Sam. 1:9), Ahimelek (1. Sam. 21:1), Ebjatar (1. Sam. 23:9), Saadok (2. Sam. 15:27), Iira (2. Sam. 20:26), Joojada (2. Kun. 11:9), Uuria (2. Kun. 16:10), Hilkia (2. Kun. 22:8), Benajan ja Jahasiel (1. Aik. 16:6), Amarja (2. Aik. 19:11), Asarja (2. Aik. 26:17), Esra (Esra 7:11), Seerebja ja Hasabja (Esra 8:24), Meremot (Esra 8:33), Eljasib (Neh. 3:1), Pashur (Jer. 20:1), Sefanja (Jer. 21:1), Hesekiel (Hes. 1:3), Amasja (Aam. 7:10), Joosua (Hagg. 1:12), Sakarias (Luuk. 1:5), Hannas ja Kaifas (Luuk. 3:2), Ananias (Ap. t. 23:2) ja Jeesus (Hepr. 3:1, Hepr. 4:14, Hepr. 8:1, Hepr. 10:21).

Seurakunnan kaitsijan virka

"Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta? Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan." (1. Tim. 3: 1–7.)

Seurakunnan palvelijan virka

Raamatussa puhutaan pöytäpalvelusta ja sananpalvelusta (Ap. t. 6:2,4). Seuraava kohta koskee ensin mainittua käytännön avustustehtävää (diakoni).

Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä, vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa. Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat. Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa. Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva. Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa. (1. Tim. 3: 8–13.)

Pappi evankelis-luterilaisessa kirkossa

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappisvirka on kirkkolain 5. luvun 1. §:n mukaan evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten. Se ulottuu apostolisen sukkession kautta apostoleihin ja itseensä Jeesukseen. Papin erityisenä tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen (erit. messun) toimittaminen, pyhien sakramenttien jakaminen sekä muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi.^{[7] [8]}

Terminologisesti erotetaan toisistaan pappisvirka ja papin virka. Pappisviralla tarkoitetaan vihkimyksessä saatua oikeutta olla pappi ja hoitaa papillisia tehtäviä. Vihkimyksen toimittaa piispa. Papiksi vihityn pappisvirka säilyy kuolemaan asti, vaikka hän ei hoitaisikaan papin virkaa, ellei hän itse luovu pappeudestaan tai tule erotetuksi pappisvirasta. Pappi antaa pappisvirkaan vihittäessä lupauksen.^[9] Osa luterilaisista kirkoista on avannut pappisviran myös naisille. Suomessa kirkolliskokous päätti pappisviran avaamisesta naisille 1986. Papin viralla tarkoitetaan konkreettista virkamiesoikeudellista palvelussuhdetta seurakunnassa tai muualla kirkossa. Papin virasta saa palkkaa.

Augsburgin tunnustuksen 5. artiklan mukaan kirkkoon on asettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka, jotta ihmiset saisivat pelastavan uskon. Pappisviran katsotaan olevan kirkon konstitutiivinen osa, jota ei voi ottaa kirkosta pois rikkomatta jumalallista säätämystä. Kyse ei ole inhimillisestä vaan kirkon jumalallisesta ja muuttumattomasta järjestyksestä. Augsburgin tunnustuksen 14. artiklan mukaan kukaan ei saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.^{[10] [11]}

Suomen ev.lut. kirkossa on kolme erityistä papin virkaa: kirkkoherran, kappalaisen ja seurakuntapastorin virka. Niiden kelpoisuusehtona on pappisvihkimys. Kappalaisen eli seurakunnan vakituisen papin viran haltijan täytyy myös olla pastoraalitutkinnon suorittanut, ja kirkkoherran täytyy olla lisäksi seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut.

Tehtävän edellytykset

Pappisvirkaan vihkiminen edellyttää sitä, että vihittävä uskoo olevansa virassaan Kristuksen kutsuma (vocatio interna). Pappi uskoo, että itse evankeliumi, Kristuksen valtuutus ja kirkon usko kantavat häntä. Pappislupauksessa pappi sitoutuu kristilliseen elämäntapaan. Hän pyrkii toteuttamaan lähimmäisenrakkauden ihannetta sekä virassaan että yksityiselämässään.^[12]

Papiksi vihittävän tulee olla

1. jumalaapelkäävä ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen,
2. suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi,
3. terveydeltään pappisvirkaan kykenevä sekä
4. muutoinkin pappisvirkaan soveltuva (Kirkkojärjestys 5. luku 2 §).^[12].

Pappien tulee olla suorittanut teologin tutkinto, johon on mahdollisuus yliopistoissa. Ennen yliopistolaitoksen syntyä Suomeen koulutus tapahtui keskiajalla Turun katedraalikoulussa.

Pappisvihkimys

Papin sakramentaalisia ja juridisia erityistehtäviä ei voi tilapäisestikään hoitaa henkilö, jota ei ole vihitty pappisvirkaan. Vihkimyksen edellytyksenä on vokaatio eli se, että kirkko tai jokin seurakunta on kutsunut henkilön toimittamaan papinvirkaa (vocatio externa). Kenelläkään ei siis ole subjektiivista oikeutta saada pappisvihkimystä. Henkilö vihitään pääsääntöisesti seurakunnan papiksi. Papiksi vihkiminen on mahdollista myös, mikäli henkilö toimii teologisen tieteen opettajana, uskonnonopettajana tai kirkon lähetysjärjestöissä.^[12]

Pappislupaus

Papiksi vihittävät antavat vihkimistoimituksen yhteydessä pappislupauksen, jonka sanamuoto on seuraavanlainen:

"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

Papin asu

• Papin juhlapukuna on musta virka-asu; miehellä se on kaftaani, johon kuuluvat kaulassa roikkuvat valkoiset liperit, naisella käytetään jakkupuvun kanssa valkoista poolopaitaa ja ristiriipusta. Aiemmin papit käyttivät kaftaania kaikessa virantoimituksessa, nykyään se on käytössä lähinnä pappisvihkimyksessä, joskin sitä voi käyttää myös kirkollisissa toimituksissa alban ja stolan sijaan.
• Papin arkipuku on tavanoimainen musta puku, jonka kanssa käytetään mustaa valkokauluksista virkapaitaa eli pantapaitaa; piispoilla paita on violetti tai viininpunainen. Arkipuku vakiintui käyttöön 1970-luvulla mutta viralliset piispalliset ohjeet sen käytöstä annettiin vasta 1990-luvulla. Nimestään huolimatta arkipukua käytetään pääsääntöisesti myös pyhäisin. Arkitöissä ja leirillä papit käyttävät joskus pantapaitaa arkisempien vaatteiden, jopa farkkujen kanssa, taikka pukeutuvat täysin siviilivaatteisiin.
• Jumalanpalveluksessa pappi on pukeutunut alban lisäksi virkansa tunnukseen stolaan. Pappi asettaa stolan niskan takaa kummankin olkapään yli eteensä. Messussa ehtoollisen toimittava pappi (selebrantti) pukeutuu tavallisesti kasukkaan. Aiemmin katoliseksi mielletty alban, stolan ja kasukan käyttö yleistyi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa uudelleen 1900-luvun jälkipuoliskolla.
• Juhlajumalanpalveluksissa (yleensä ei messussa), papin juhla-asuna saatetaan käyttää myös alban ja stolan päälle puettua viittamaista kuorikaapua (pluviale). Suomessa kuorikaavusta on syntynyt lisäksi uusi liturginen vaate, piispankaapu, joka vastaa kuorikaapua, mutta on vain piispan käytössä ja korvaa ehtoollisen sakramentin aikana myös kasukan.

Ydinosaaminen

Pappi tekee työtä ihmiselle syvästi henkilökohtaisella uskon alueella. Siksi papin persoonan merkitys korostuu virassa. Tekninen osaaminen ei usein riitä, vaan monissa työtehtävissä vaaditaan ihmistuntemusta, persoonallista läsnäoloa, tunnetason vuorovaikutusta ja kohtaamisen kykyä. Papin persoonallinen ja aito olemisen tapa läpäisee kaiken työn. Kirkko tarvitsee erilaisia pappeja, toisaalta kykyä olla lähellä ja toisaalta kykyä olla esillä. Nämä ulottuvuudet voivat painottua eri tavoin. Koska oman persoonan käyttäminen työvälineenä on paitsi mahdollisuus myös haaste, viranhoito edellyttää jatkuvaa vuoropuhelua viran ja persoonan välillä. Suhde Jumalaan on papille julistuksen uskottavuuden edellytys. Siksi papin tulee huolehtia omasta spiritualiteetistaan. Papiston osaaminen on kuvattu viitenä osaamisalueena, joita ovat (1) Sanan palvelu: jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset, (2) kristillinen kasvatus ja ohjaus, (3) sielunhoito, (4) yhteiskunta: todistus ja palvelu sekä (5) työyhteisö. Osaamisalueet eivät ole selkeärajaisia, vaan sisäkkäisiä.^[13]

Pappi ortodoksisessa kirkossa

Pääartikkeli: Ortodoksinen papisto

Sakramenttien ulkoisina toimittajina ovat ortodoksisessa kirkossa piispa tai pappi. Perustaessaan kirkon Jeesus asetti apostolinsa seuraajikseen ja antoi heille Pyhän Hengen. Tehtäviinsä Jeesus kutsui opetuslapset antaessaan heille kastekäskyn (Matt. 28: 19–20) sekä oikeuden päästää ja sitoa syntejä (Matt. 18: 18).

Varsinaisen pappeuden virka jakaantuu kolmeen asteeseen: piispuuteen, pappeuteen ja diakoniuteen. Pappi toimittaa vihkimyksensä nojalla sakramentteja. Diakonit ovat avustavaa papistoa; he eivät toimita sakramentteja itsenäisesti. Piispat, papit ja diakonit vihitään (kheirotonia) ja lukijat ja ipodiakonit siunataan (kheirotesia) kätten päällepanemisen kautta.

Piispaa ja pappia tervehditään pyytämällä siunaus. Siunausta pyydetään asettamalla oikea käsi vasemman käden päälle. Piispa tai pappi siunaa ristinmerkillä ja asettaa sen jälkeen kätensä siunausta pyytäneen käsien päälle, jolloin hän suutelee kevyesti piispan tai papin kättä. Piispaa puhutellaan sanoilla "isä esipaimen". Pappia ja diakonia puhutellaan liittämällä etunimen edelle sana "isä".

Ortodoksisessa kirkossa papiksi voidaan vihkiä nuhteeton mies, joka on ennen papiksi vihkimystä avioitunut tai päättänyt elää naimattomana. Pappi ei voi solmia avioliittoa vihkimyksensä jälkeen eikä seurustella, tai muuten hän saa toimituskiellon, kuten on Suomessa tapahtunut viimeksi lokakuussa 2011^[14]. Suomessa papin virkaan vaadittavan pätevyyden voi saavuttaa suorittamalla Itä-Suomen yliopistossa ja ortodoksisessa seminaarissa asianmukaiset opinnot.

Virkateologia

Kristinuskon käsitystä kirkon erityisestä hengellisestä virasta, yleensä pappisvirasta mutta myös piispan ja diakonian viroista, kutsutaan virkateologiaksi. Kristillisillä kirkkokunnilla on joitakin eroavuuksia virkateologisissa painotuksissaan. Virkateologiaa tutkitaan yliopistossa dogmatiikassa, joka on systemaattisen teologian alaan kuuluva akateeminen teologinen oppiaine.

Eri kristilliset kirkot eivät välttämättä tunnusta toisten kirkkojen pappisvirkaa oikeaksi. Siitä puolestaan seuraa, että kirkot eivät välttämättä tunnusta toisten kirkkojen ehtoollista päteväksi. Katolisen ja ortodoksisen kirkon käsitys on pappeudesta on niin yhtenevä, että kirkot käytännössä tunnustavat toinen toisensa pappisviran ja ehtoollisen päteväksi, vaikka ehtoollisyhteyttä ja vastavuoroista ehtoolliselle osallistumista ei käytännössä olekaan. Sen sijaan ne yleensä ottaen eivät tunnusta protestanttisten kirkkojen pappisvirkaa päteväksi. Katolinen kirkko on tosin keskusteluissaan anglikaanisen kirkon kanssa päässyt huomattavaan yhteisymmärrykseen pappisviran luonteesta ja pätevyydestä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa muiden Luterilaisten kirkkojen pappeuden ja on erikseen alttarin ja saarnatuolin yhteydessä luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkkojen kanssa. Lisäksi vastaava viran ja ehtoollisen tunnustaminen on sopimuksen nojalla voimassa Saksan evankelisen kirkon (EKD) kanssa ja Porvoon sopimuksen nojalla Britteinsaarten anglikaanisten kirkkojen kanssa.

Virkateologisten erimielisyyksien vuoksi virkateologia on myös keskeinen ekumeniikan tutkimusaihe.

Katso myös

• Presbyteeri
• Pastori
• Piispa
• Diakoni
• Pappeus
• Vankilapappi

Lähteet

Aiheesta muualla

• Seurakunnan kaitsijan ja palvelijan virka Raamatussa
• Pappi/Ortodoksi.net
• Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kotisivut
• Suomen ortodoksisen kirkon kotisivut
• Pappisliitto
• SVTL – Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijoiden Liitto
• Papiston eettiset ohjeet