k

Liittyvät sanat: K-takuu, kaadanta, kaadattaa, kaade, kaadella, kaaderi.

Latin alphabet Kk.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

K (k) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 11. kirjain. Kirjaimen nimi on suomen kielessä koo ja äännearvo [k].

Latinalaista K-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain kappa (K, κ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan kyrillinen К (к). Yhdennäköisyydestään huolimatta ne ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

K suomen kielessä

K-kirjain merkitsee suomessa soinnitonta velaariklusiilia eli konsonanttia [k]. K ei suomen yleiskielessä voi esiintyä sanan lopussa.[1] Toinen rajoite k:n esiintymisessä suomessa on, ettei suomi vanhastaan hyväksy konsonanttiyhtymää kt. Tämän takia suomen lainasanoissa, jotka perustuvat kt-konsonanttiyhtymän sisältäviin muiden kielten sanoihin, on yleensä kt:n sijasta ht, esim. sanassa mahti (ruotsin sanasta makt).[2]

K-äännettä merkittiin vanhassa kirjasuomessa monin eri tavoin: k yleensä etuvokaalin edellä; c takavokaalin edellä; ki etuvokaalin edellä, q u:n edellä; g nasaalin jäljessä; ch. Kaksoiskonsonantti kk kirjoitettiin yleisesti ck. Lisäksi x-kirjaimella merkittiin ks-äänneyhtymää.[3][4]

Q-kirjaimesta k-äänteen merkkinä luovuttiin 1642 Raamatussa, c-kirjaimesta 1700-luvun jälkipuoliskolla ja x-kirjaimesta 1840-luvun loppuun mennessä.[5][6]

K muissa kielissä

K on yleinen [k]-konsonantin merkki germaanisissa kielissä, slaavilaisissa kielissä ja suomalais-ugrilaisissa kielissä. Sitä vastoin latinassa ja sen mukaisesti useimmissa romaanisissa kielissä se on harvinainen kirjain ja esiintyy vain lainasanoissa; muulloin sama äänne kirjoitetaan niissä yleensä C:llä tai Q:lla.

Muita esitystapoja

Braille K.svg

K k
ASCII 75 107
Unicode U+004B U+006B

K-kirjaimen merkityksiä

Pienen k:n merkityksiä

Ison K:n merkityksiä

Lähteet

Viitteet

  1. Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.1 Klusiilit p, t, k, d, (b, g)) 2001. Viitattu 7.2.2015.
  2. Klaus Laalo: Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä.; Kielikello 4/1990
  3. Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan Viitattu 16.8.2014
  4. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
  5. Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
  6. Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).

Tämä artikkeli on Wikipediasta, johtavasta käyttäjien tuottamasta tietosanakirjasta. Sen sisältöä ei välttämättä ole tarkistettu ammattitoimittajilla (katso täysi vastuuvapauslauseke)

Wikipedia - Lahjoita Wikimedialle

Etsi toista sanaa

Kysy kysymys - mikä tahansa kysymys - Vastaukset.fi-yhteisöltä: