feminismi

Feminismi on aate, joka pyrkii parantamaan naisen yhteiskunnallista asemaa ja muuttamaan sukupuolirooleja merkittävästi.^[1] Feminismin (naisasialiikkeen) alkuperäisenä tavoitteena 1800-luvulta alkaen oli miesten ja naisten samanarvoisuuden tavoittelu yhteiskunnallisessa elämässä. 1960-luvulta alkaen feminismi on voimakkaasti korostanut naisten itsenäistä kulttuuria ja arvomaailmaa sekä tuominnut miesten perinteisen valta-aseman.^[2]

Ensimmäinen suomalainen naisjärjestö perustettiin 1884. Feministiliikkeet syntyivät monissa maissa 1960-luvulla.^[3]

Historia

Naisliikkeen edelläkävijöitä

Monet 1700-luvun valistusajattelijat vaativat naisten tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta. Eräitä tunnettuja nimiä ovat Jeremy Bentham (1781), markiisi de Condorcet (1789) ja Mary Wollstonecraft (1792).

Utilitaristi ja liberalisti Jeremy Bentham kannatti lähes kaikissa asioissa sukupuolten tasa-arvoa ja vaati naisille täyttä äänioikeutta ja oikeutta tulla äänestetyksi sekä vastusti sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa sukupuolimoraalia kuin miehiltä.^[4]

Ranskalainen vallankumouksellinen markiisi de Condorcet oli radikaali ihmisoikeuksien puolustaja, myös naisten tasa-arvon aktivisti 1780-luvulla. Hän vaati naisille äänioikeutta heti vallankumouksen alussa artikkelissaan 1789 ja julkaisemalla teoksen De l'admission des femmes au droit de cité ("For the Admission to the Rights of Citizenship For Women") vuonna 1790.^[5]

Mainituin alkuajan naisasiafilosofi oli Mary Wollstonecraft teoksellaan Naisten oikeuksien julistus (1792). Wollstonecraftin mukaan koulutus ja kasvatus saivat naiset omaksumaan rajoitetut odotukset ja ”mieskatseen” saneleman itsekuvan. Teosta pidetään eräänä naisasialiikkeen kulmakivenä.^[6]

Suffragetit

Katso myös: Suffragetti

Naisasialiike poliittisena liikkeenä syntyi 1800-luvulla. Yhdysvalloissa vuonna 1848 järjestettiin ensimmäinen konferenssi, jossa vaadittiin naisille äänioikeutta.^[3]

Vuonna 1903 Emmeline Pankhurst oli aloittamassa Isossa-Britanniassa suffragettien liikettä. Eräs brittiläinen sanomalehti käytti vuonna 1905 sanaa suffragetti (englannin sanasta suffrage) pilkatakseen naisia, jotka vaativat äänioikeutta. Pian suffragetit alkoivat itsekin käyttää tätä nimeä. Vähitellen suffragettien keinot äänioikeustaisteluissa muuttuivat rajuiksi. He saattoivat muun muassa kahlehtia itsensä julkisiin rakennuksiin ja lakiakin rikottiin. Monet joutuivat vankilaan. Suffragetit ryhtyivät nälkälakkoon vuonna 1909, ja heitä pakkoruokittiin nieluun työnnetyn letkun avulla. Toimenpide aiheutti naisille pysyviä vammoja, ja pakkoruokinta kiellettiin vuonna 1913. Tunnetuin suffragetin tempaus on brittiläisen Emily Davisonin heittäytyminen vuonna 1913 hevoskilpailuissa kuninkaan hevosen alle. Davison kuoli, mutta teko toi paljon huomiota naisten äänioikeustaistelulle. Kun miehet ensimmäisessä maailmansodassa olivat rintamalla, naiset tekivät töitä. Britannian naiset saivat rajatun äänioikeuden vuonna 1918 ja täyden äänioikeuden 1928. Yhdysvalloissa vuonna 1920 annettiin äänioikeus 30 vuotta täyttäneille naisille.^[3]

Feminismin aallot

Uudella naisliikkeellä eli feministisellä naisliikkeellä ymmärretään 1960-luvulla ensin Yhdysvalloissa, myöhemmin Euroopassa vaikuttanutta naisliikettä. Se syntyi jatkona 1960-luvun yleispoliittisiin liikehdintöihin.^[7] Naiset osoittivat mieltään muun muassa palkkaeroja ja pornografiaa vastaan. Vuonna 1963 Yhdysvalloissa tuli voimaan laki, jonka mukaan samasta työstä tuli maksaa sama palkka niin miehille kuin naisille.^[3]

Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan erottaa tiettyjä pääsuuntauksia. Teorioita tarkastellaan usein suhteessa toisiinsa ja rinnakkain niin, ettei niitä pidetä toisiaan poissulkevina.^[6]

• Feminismin ensimmäinen vaihe on pyrkinyt edistämään miesten ja naisten tasa-arvon toteutumista. Vaiheen juuret löytyvät 1700-luvun lopulta Mary Wollstonecraftin Naisten oikeuksien julistuksesta. Nykyfeminismin ensimmäinen aalto samastetaan usein niin sanottuun liberaalifeminismiin.^[6]
• Feminismin toinen aalto sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa. Feminismin toinen aalto kiinnitti huomion vallan jakautumiseen sukupuolten välillä ja naiserityisyyteen. Yhteiskunnallisia suhteita ja ilmiöitä tutkittiin naisten näkökulmasta ja naisten ongelmina. Tähän vaiheeseen sisällytetään yleensä kulttuurifeminismi, marxilainen feminismi ja radikaalifeminismi. Toinen aalto jatkui 1990-luvulle.^[6][8]
  • Marxilainen feminismi on kiinnittänyt huomiota yhteiskunnan luokkajakoon ja uusintavaan työhön.^[6]
  • Kulttuurifeministit ovat tuoneet usein esiin naisten erityisyyden. Sukupuolieroa ovat korostaneet etenkin ranskalaiset feministiajattelijat, joista tunnetuimpia ovat Hélène Cixous, Luce Irigaray ja Julia Kristeva.^[6] Psykoanalyyttinen ajattelu on vaikuttanut suuresti suuntaukseen.^[6]
  • Radikaalifeminismi viittaa etenkin Catharine McKinnonin ja Andrea Dworkinin edustamaan feminismiin, jossa naisten alisteinen asema nähdään miesten seksuaalisen valta-aseman seurauksena.^[8]
• Kolmanteen vaiheeseen viitataan postfeminisminä tai postmodernina feminisminä. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Kolmannen aallon feministit jakavat edellisten suuntausten kanssa monia asioita, muun muassa kiinnostuksen valtasuhteisiin sekä tasa-arvo-kysymykseen. Kolmannessa aallossa on keskitytty uudenlaisin painotuksin sosiaalista sukupuolta tuottaviin valtasuhteisiin. Postmoderneilla feministeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus, etnisyys ja luokkaerot.^[6]

Katso myös

Lähteet

• Bonsdorff, Pauline von & Seppä, Anita (toim.): Kauneuden sukupuoli: Näkökulmia feministiseen estetiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-854-0.

Viitteet

Kirjallisuutta

• Anttonen, Anneli & Lempiäinen, Kirsti & Liljeström, Marianne (toim.): Feministejä: Aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-066-X.
• Beauvoir, Simone de: Toinen sukupuoli 1: Tosiasiat ja myytit. (Le deuxième sexe 1: Les faits et les mythes, 1949.) Suomentaneet Iina Koskinen, Hanna Lukkari ja Erika Ruonakoski. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4176-9.
• Beauvoir, Simone de: Toinen sukupuoli 2: Eletty kokemus. (Le deuxième sexe 2: L'expérience vécue, 1949.) Suomentaneet Iina Koskinen, Hanna Lukkari ja Erika Ruonakoski. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-4645-0.
• Huhta, Liisa & Meriläinen, Rosa: Feministin käsikirja. Helsinki: Ajatus, 2009. ISBN 978-951-20-7585-0.
• Husu, Liisa ym. (toim.): Lukukirja Suomen naisille. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-642-4.
• Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (toim.): Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-9066-96-9.
• Oksala, Johanna & Werner, Laura (toim.): Feministinen filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-953-9.
• Setälä, Päivi & Kurki, Hannele (toim.): Akanvirtaan: Johdatus naistutkimukseen. Helsinki: Yliopistopaino, 1988. ISBN 951-570-019-1.
• Sjögren, Jennie: Nyt riitti! Tasa-arvoa arkeen. (Ordination: Vardagsfeminism: Handbok i jämställdhet hemma och på jobbe, 2003.) Suomentanut Sanna Manninen. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-19835-1.

Aiheesta muualla

• Fragen-tietokanta, tekstejä toisen aallon feminismin ajan kirjoittajilta
• Minna, Naistutkimus- ja tasa-arvoportaali.
• Klassikkogalleria 1600–1900-luvun feministisiä ajattelijoita.
• Feministien vuoro, Suomalaisten feministien ylläpitämä blogisivusto.
• Internet Encyclopedia of Philosophy: (englanniksi)
  • Feminist Epistemology.
  • Feminist Jurisprudence.
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: (englanniksi)
  • Approaches to Feminism.
  • Topics in Feminism.
  • Liberal Feminism.