imperatiivi

kielioppi tapaluokka, joka ilmaisee toiminnan käsketyksi, kehotetuksi tai toivotuksi. Sen tunnus suomessa vaihtelee persoonittain: Yksikön toinen on kirjoitusasultaan tunnukseton, mutta ääntöasussa esiintyy jäännöslopuke /ˣ/, monikon ensimmäisessä ja toisessa tunnus on -kaa tai -kää vokaalisoinnun mukaisesti, yksikön ja monikon kolmannessa tunnus taas on -ko tai -kö vokaalisoinnun mukaan.
filosofia imperatiivi

Esimerkkejä imperatiivi sanan käytöstä:

Unkarin kielessä on yksikön ensimmäisen persoonan 'imperatiivi'muoto, mutta suomessa sellaista ei ole.

”Kudo” on kutoa-verbin 'imperatiivin' yksikön toisen persoonan preesens.

Monet ujostelevat käyttää suomen kielen aktiivin monikon ensimmäisen persoonan 'imperatiivi'muotoa lähtekäämme ja korvaavat sen passiivimuodolla lähdetään.

Moduksen perfekti on yleinen runoteksteissä.

Katso myös: imperatiivinen, optatiivi, käskytapa, modus, ei

Liittyvät sanat: imperatiivimuoto

Synonyymisanakirja

imperatiivi

imperatiivimuoto, käskymuoto, käskytapa.

Lisää synonyymejä Synonyymit.fi:ssä

Käännökset

englanti

imperative

Riimisanakirja

imperatiivi rimmaa näiden kanssa:

datiivi, sedatiivi, negatiivi, värinegatiivi, predikatiivi, indikatiivi, sikkatiivi, ablatiivi, elatiivi, allatiivi

Lisää riimejä

Läheisiä sanoja

immyt, impata, impedanssi, imperatiivi, imperfekti, imperialismi

Ehdota määritelmää